1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Helsinkiläiset veivät pohjoisen huopikkaat

Vanhat kunnon huopatossut ovat palanneet parin viime vuoden aikana suosioon ja suorastaan muotijalkineiksi. Trendit tulevat ja menevät, mutta huopikkaat pitävät edelleen varpaat lämpimänä paukkupakkasilla.

Kuva: YLE / Antti Pylväs

Koko maata kurittavan pakkasen ja lumisen talven johdosta huopikkaat ovat monin paikoin loppuneet kaupoista. Tavallisesti huopatossujen varsinainen levikkialue on ollut pohjoinen ja itäinen Suomi, mutta tänä vuonna tossut ovat tehneet kauppansa eteläisintä Suomea myöten.

Oulussa Kemppaisen kenkäkaupasta ja tavaratalo Haloselta todettiin huopatossun kyselijöitä olevan kymmeniä päivässä, mutta tällä hetkellä joudutaan myymään eioota. Keskiviikkona Halosella roikkui telineessä talvisaappaiden ja nilkkureiden keskellä vielä yhdet harmaat miesten huopikkaat, kokoa 46 ja yhdet naisten punaiset, kokoa 42. Halosella on otettu käyttöön huopatossujen jonotuslista.

Kotimaisia huopatossuja valmistavan huopaliike Lahtisen mukaan huopikkaita on tilattu Etelä-Suomen kenkäkauppoihin nyt ennätyksellisen paljon. Tossujen toimitusajat ovatkin venähtäneet usean kuukauden päähän. Kiireen keskellä ollaan myös tietysti hyvillään lämpimän villajalkineen uudesta tulemisesta.

Lasten vinkkeleitä löytyy vielä useaa eri kokoa ja väreinä ainakin sininen ja punainen.

Talven tuloon kannattaa varautua ajoissa

Kotimaisten huopatossujen lisäksi paikoin on myynnissä Venäjällä Siperiassa tehtyjä huopikkaita, jotka nekin pitävät kylmän hyvin loitolla. Erona suomalaisilla ja siperialaisilla vinkkeleillä on se, että kotimaisessa tossussa on kumipohja. Se pidentää huopikkaan käyttöikää, varsinkin kaupunkiolosuhteissa, jossa katuja suolataan ja kivetetään.

Kenkäkauppias Timo Kemppainen kehuu Siperian huopatossuja arktisten olosuhteiden jalkineiksi. Jalat pysyvät lämpimänä, vaikka pakkasta olisi 50-60 astetta. Huopatossujen suosion myötä, siperialaisiakin löytyi Kemppaiselta vain yksi pari.

Timo Kemppainen harmittelee tilannetta, jossa joutuu useamman kerran päivässä toteamaan asiakkaalle huopatossujen olevan tällä erää loppu. Hän kehottaakin ihmisiä varautumaan ensi vuonna talventuloon hieman aiemmin.