YK tutkii Wikileaks-vuotajaksi epäillyn kohtelun

YK:n kidutustapauksia tarkkaileva raportoija tutkii valituksen, jonka mukaan Wikileaks-vuodosta epäiltyä sotilasta kohdeltaisiin kaltoin vankeudessa. Sotilaan epäillään luovuttaneen Wikileaksille luokiteltuja asiakirjoja.

Ulkomaat
Bradley Manning
Bradley Manningbradleymanning.org / EPA

Eräs vuodosta epäillyn Bradley Manningin tukijoista on tehnyt YK:lle kidutuksesta raportoivan Manfred Nowakin toimistolle valituksen sotilaan kohtelusta. Asiasta kertoo toimiston tiedottaja Xabier Celaya.

Manningia säilytetään merijalkaväen vankilassa Quanticossa Virginiassa. Vierailijoiden mukaan sotilas viruu vähintään 23 tuntia vuorokaudesta yksin sellissään.

Jos YK havaitsee ihmisoikeusloukkauksia, se voi pyytää Yhdysvaltoja lopettamaan ne. Pentagon on kiistänyt Manningin kaltoinkohtelun.

22-vuotias Manning asetettiin heinäkuussa syytteeseen luokitellun aineiston vuotamisesta. Mukana oli muun muassa Wikileaksin julkaisema video Yhdysvaltojen Bagdadiin tekemästä helikopteri-iskusta, jossa kuoli uutistoimisto Reutersin valokuvaaja ja hänen kuljettajansa.

Manning ei ole kommentoinut julkisesti, onko hän vuodettujen tietojen lähde. Wikileaksin perustaja Julian Assange on sanonut, että sivuston tekniikka toimii niin, että palvelun vetäjät eivät tiedä tiedon lähdettä.

Assange luonnehti keskiviikkona uutiskanava MSNBC:n haastattelussa Manningia poliittiseksi vangiksi. Hän uskoo, että Yhdysvallat yrittää saada sotilaan todistamaan häntä vastaan. Assange kehotti myös ihmisoikeusjärjestöjä tutkimaan asiaa.

Lähteet: AP