Sopivasti rauhaa ja vauhtia jouluun

Lunta notkuvat puut, hanget korkeat nietokset, kynttilät ja lyhdyt, taivaalla tuikkivat tähdet sekä luonnon hiljaisuus. Joulun valmistelut ovat jääneet taakse ja nyt on aika rauhoittua ja nauttia joulusta, kipakasta pakkassäästä ja talvisesta maisemasta.

joulu
Valaistu Puijon torni talvisena iltana
Mika Moksu / Yle

Pohjois-Savosta löytyy monta kaunista paikkaa, jossa joulusta voi nauttia ilman kiirettä. Kaunista maisemaa ja ulkoilua kaipaava voi esimerkiksi suunnata Kuopion Puijolle. Puijon torni on joulunajan suljettu, mutta alueen luonto tarjoaa paljon katseltavaa.

Jouluaattona Puijon majan edustalla julistetaan joulurauha klo 13. Joulurauhan julistuksen jälkeen Puijon evankelis-luterilainen seurakunta pitää jouluaaton hartauden. Hartaus pidetään ulkosalla, joten tilaisuuteen kannattaa pukeutua lämpimästi.

Jouluaattona voi myös käydä tapaamassa Joulupukkia. Jouluaattoiltana hyvin kiireinen pukki ehtii tavata vieraita Kuopion Rauhalahdessa klo 10-15. Aattona Joulupukin kotiin on vapaa pääsy. Joulupukin lisäksi tunnelmaa kotiin luo hanuristi ja tontut.

Kynttilämeri kaunistaa hautausmaat

Hautausmailta ei jouluna valoa puutu. Tuhannet ja taas tuhannet kynttilät loistavat kirkkaina koko joulun.

Haudalla käynti on oleellinen osa monen suomalaisen joulua. Hautausmailla riittääkin kävijöitä kaikkina joulun pyhinä ja kaikkina vuorokauden aikoina.

Osa suomalaisista on tottunut käymään hautausmaalla jouluaattoaamuna. Toisille taas haudalla käynti kuuluu jouluaaton iltaan. Paljon väkeä käy haudoilla myös joulupäivänä.

Illan pimetessä tuhansien kynttilöiden valaisema talvinen hautausmaa on vaikuttava näky. Hautausmaa muuttuu kynttilämereksi.

Joulukirkossa pakkanen ei puraise

Jos paukkupakkaset eivät houkuttele, voi jouluna rauhoittua myös perinteisissä joulukirkoissa. Monet evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestävät jumalanpalveluksia ja hartauksia useassa kirkossa kaikkina joulun pyhinä.

Kuopion tuomikirkossa pidetään jouluaattona perhejumalanpalvelus klo 15. Tämän jälkeen klo 17 alkaa jouluvesperi, jossa puhuu Piispa Wille Riekkinen. Jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä pidetään vielä jouluyön messu, joka alkaa klo 23.

Joulupäiväaamuna tuomiokirkossa pidetään puolestaan sanajumalanpalvelus. Viimeinen joulukirkko tuomiokirkossa on tapaninpäivän messu sunnuntaiaamuna.

Myös ortodoksisella kirkolla on paljon joulun tapahtumia. Jouluaaton iltana päättyy 40 päivää kestänyt paasto.

Esimerkiksi Kuopiossa Pyhän Nikolaoksen katedraalissa pidetään jouluaattona klo 17 suuri ehtoopalvelus. Jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä klo 23 pidetään aamupalvelus ja liturgia. Tapaninpäivänä Pyhän Nikolaoksen katedraalissa pidetään vielä slaavinkielinen liturgia.

Vauhtia jouluun

Joulun aikana löytyy myös paljon vauhdikasta tekemistä. Jos kovat pakkaset eivät pelota, voi joulun pyhinä suunnatta vaikka laskettelurinteeseen.

Esimerkiksi Nilsiän Tahkolla rinteet ovat avoinna aattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Rinteet pidetään auki ilman pakkasrajoitusta.

Vauhtia voi hakea myös muun muassa ratsastusretkeltä. Tahkolla järjestetään joulun pyhinä hevossafareita. Alle 12-vuotiailla ratsastajilla pakkasraja on -20 astetta. Jos pakkanen laskee alla -22 asteen, kahden tunnin retket lyhennetään yhden tunnin mittaisiksi.

Lähteet: YLE Savo / Sari Jormanainen