Nigerian jouluaaton iskuissa kuolleiden määrä noussut

Nigerian joulunpyhinä tehtyjen pommi-iskujen uhriluku on noussut. Viranomaiset arvioivat, että kuolleita on ainakin 80. Sairaaloissa on yhä kymmeniä iskuissa haavoittuneita, joiden tila on kriittinen.

Ulkomaat

Nigerian keskiosissa, Josin kaupungissa räjähti jouluaattona useita pommeja eri puolilla kaupunkia. Kaksi pommeista räjähti jouluostoksia tehneessä ihmisjoukossa, yksi kristittyjen asuinalueella ja yksi kaupungin suurimmalle moskeijalle johtavan tien varrella.

Poliisi pidätti maanantaina kaksi ihmistä epäiltynä iskuista. Pidätettyjen hallusta löytyi räjähteitä ja aseita.

Myös sunnuntaina katuväkivaltaisuuksiin osallistuneita on pidätetty ja heidän osallisuuttaan iskuihin selvitetään. Sunnuntain levottomuuksissa kuoli ainakin kolme ihmistä ja kymmeniä loukkaantui.

Tilanne Josin kaupungissa on yhä kireä. Liikkumista on rajoitettu kaupungissa ja levottomilla alueilla partioivat armeijan joukot.

Josin kaupunki sijaitsee muslimienemmistöisen pohjoisen ja kristittyjen asuttaman etelän välimaastossa. Alueella on tämän vuoden aikana sattunut useita uskonnollisia yhteenottoja, joiden taustalla on kuitenkin usein ollut mm. kiistat viljelysmaasta.

Yhteenotoissa Josissa ja sitä ympäröivässä maakunnassa on vuoden aikana kuollut jopa 1 500 ihmistä. Joulun pommi-iskut olivat ensimmäiset kaupungissa kuukausiin.

Lähteet: Reuters, AP