1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Italia kieltää muovikassit

Italia kieltää muovikassit tammikuun alusta lähtien. Lauantaista alkaen kauppiaat eivät enää saa tarjota asiakkaille polyetyleenistä valmistettuja kasseja. Ne voidaan korvata esimerkiksi biohajoavasta muovista, kankaasta tai paperista valmistetuilla kasseilla.

Ulkomaat

Italialaiset ovat käyttäneet vuodessa noin 20 miljardia muovikassia, mikä on yli 330 kassia yhtä italialaisten kohden, kertoo ympäristöjärjestö Legambiente. Italian kulutus on muodostanut noin viidenneksen kaikista Euroopan muovikasseista.

Polyetyleenistä valmistettujen muovikassien käyttöä halutaan vähentää muun muassa siksi, että niiden valmistukseen kuluu paljon öljyä, niiden hajoaminen kestää kauan ja ne tukkivat viemäreitä.

Muovikassit kieltävä laki säädettiin jo joulukuussa 2006, ja alun perin kiellon oli määrä astua voimaan jo vuoden 2010 alusta. Muoviteollisuuden vastustus kuitenkin viivytti kiellon voimaantuloa.

Italian kumi- ja muovialan liitto arvioi, että koneiden muuttaminen biohajoavia kasseja valmistaviksi maksaa tehdasta kohden 30 000 - 50 000 euroa, kertoo Il Sole 24 Ore -lehti.

Lehden mukaan Italian kaupan alan järjestö puolestaan varoittaa, että kaupoissa voi syntyä kaaos kiellon astuessa voimaan lauantaina.

Muut Euroopan maat ovat yrittäneet vähentää muovikassien käyttöä erilaisilla vapaaehtoisilla keinoilla, esimerkiksi tarjoamalla uudelleenkäytettäviä puuvillakasseja. Vuonna 2002 Irlanti otti käyttöön 15 sentin muovikassiveron, joka vähensi kassien käyttöä viikossa 90 prosenttia.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi