Kotka korvaa raketit revontulilla

Kotkassa ei nähdä tänä vuonna perinteistä kaupungin järjestämää uudenvuoden ilotulitusta. Rakettien sijaan kaupungin taivaalla nähdään valo- ja ääniteos nimeltään Uudet revontulet.

ilotulitukset
YLE Antti Kolppo

Jos sää on uudenvuodenaattona Kotkassa suosiollinen, voi Uudet revontulet nähdä noin kymmenen kilometrin päästä Kauppatorista. Revontulista vastaa paikallinen Illumitech -niminen yritys, jolle teos on tähän mennessä suurin ponnistus.

- Tulkitsemme teoksessa valoilla musiikkia. On erilaisia musiikkikappaleita, joihin teemme valomaisemaa. Luomme illuusioita rakennusten seinille ja taivaalle. Käytämme hyvin paljon eri värejä ja pyrimme siten luomaan sellaisen revontulimaisen tunnelman, kuvailee valotaiteilija Marko Knuuttila.

Kulttuuriasiainkeskuksen kulttuurisuunnittelija Petri Pietiläinen sanoo, että Uudet revontulet tulee maksamaan kaupungille suurin piirtein saman verran kuin perinteinen ilotulituskin. Muutosta perustellaan muun muassa roskaamisen vähentämisellä.

- Toivottavasti tämä valon ja äänen tuominen saa ihmiset miettimään, että on myös muita tapoja viettää uuttavuotta. Että ei tarvitse aina sotkea ja paukutella, vaan nauttia toisella tavalla, Pietiläinen toteaa.

Lappeenrannassa kaupunki järjestää ilotulituksen ainakin vielä tänä vuonna. Ydinkeskustassa ilotulitteet on viime vuoden tapaan kielletty.

- Ilotulitteet ovat aiheuttaneet ongelmia yleisötilaisuuksissa. On käytetty holtittomasti. Omaisuusvahinkoja on käynyt niin että rakennuspaloja on syttynyt, toteaa Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Juhani Vakkila.

Kotkassa ilotulituksesta luopuminen on aiheuttanut pientä mutta äänekästä kritiikkiä.

- Toivon, että yleisö tulee katsomaan tätä avoimin mielin. Ainahan kaikki uusi hämmentää, mutta joskus se uusi voi olla niin kaunista. Teos on jotain uutta ja lupaavaa, aivan kuten uusi vuosi.

- Ilotulituksista ja tällaisista tapahtumista voisi luopua kokonaan. Sille rahalle olis varmaan parempaakin käyttöä, sanoo kotkalainen Tuula Karvonen.

- Pitäähän uutenavuotena jotain olla. Ei se niin nuukaa ole. Minä en siitä räiskeestä niin välitä, toteaa puolestaan Leila Järvinen.

Lähteet: YLE Kymenlaakso