Kiinassa uusi ruokaskandaali

Kiinassa on paljastunut uusi ruokaskandaali, kertoo kiinalaislehti Beijing Youth Daily. Kymmenet tehtaat ovat valmistaneet nuudeleita pilaantuneesta riisistä, ja nuudeleissa saattaa myös olla syöpää aiheuttavia lisäaineita.

Ulkomaat
Kiinalainen katuruokakioski iltavalaistuksessa
Perinteinen kiinalainen nuudelikatukeittiö. Kuva Hangzhousta.EPA/ SRDJAN SUKI

Lehden mukaan saastuneita nuudeleita on valmistettu päivittäin satoja tonneja Dongguanin kaupungissa lähellä Hongkongia.

Valmistajat ovat valkaisseet pilaantunutta riisiä ja käyttäneet nuudelien painon lisäämiseen kemikaaleja, jotka voivat olla syöpävaarallisia.

35 tehtaassa Dongguanissa joulukuun alussa tehdyissä tarkastuksissa kävi ilmi, että vain viiden tehtaan tuotteet vastasivat vaatimuksia. Nuudelien valmistaminen huonoista raaka-aineista on Beijing Youth Dailyn mukaan leviämässä myös muille alueille, koska tehtaat haluavat säästää kustannuksia.

Suurin osa pilaantuneista nuudeleista on myyty eri tehtaiden työmaaruokaloissa Dongguanissa. Kymmenesosa on päätynyt myyntiin muualle.

Beijing Youth Daily ei kerro, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä pilaantuneita nuudeleita valmistaneita tehtaita vastaan. Kiinalaislehdet ovat raportoineet viime viikkoina useista tapauksista, joissa kaupoista on löytynyt saastunutta ruokaa, muun muassa valkaistuja sieniä, pilaantunutta viiniä ja värjättyjä appelsiineja.

Vuonna 2008 Kiinaa kuohutti paljastus, että maidontuottajat ja meijerit olivat lisänneet maitojauheeseen melamiinia saadakseen sen näyttämään proteiinipitoisemmalta. Ainakin kuusi lasta kuoli ja noin 300 000 sairastui juotuaan melamiinin saastuttamaa maitoa.

Lähteet: AFP