Nokia-analyytikko: Symbianin syöksykierre odotettua pahempi

OP-Pohjolan Nokia-analyytikko Hannu Rauhalan mukaan Symbian-malliston syöksykierre on ollut nopeampaa kuin mitä on odotettu. Rauhala arvioi, että Windows-puhelimet eivät ole pystyneet kompensoimaan menetystä ensimmäisellä neljänneksellä. Rauhala näkemyksen mukaan myös Nokian tuleva neljännes on vaikea.

talous
OP-Pohjolan Nokia-analyytikko Hannu Rauhala.
OP-Pohjolan Nokia-analyytikko Hannu Rauhala.YLE

Rauhala muistuttaa, että Windows-puhelimet on lanseerattu aikataulun mukaan ja malleja on tullut.

- Suurin ongelma on ollut se, että vanhan Symbian-malliston syöksykierre on ollut nopeampaa kuin mitä on odotettu.

Rauhala arvioi myös, että siirtyminen mm. Android-puhelimiin on tapahtunut kehittyvillä markkinoilla paljon nopeammin kuin esimerkiksi Nokia on ennakoinut.

- Muutos on ollut suuri ennen kaikkea Kiinassa, josta on tullut tietoja, että Nokian Symbian-malliston markkinaosuus on yli puolittunut viime vuoden aikana. Samaan aikaan tuo markkinaosuus on siirtynyt Androidiin, Rauhala selittää.

Android-käyttöliittymä on mm. Samsungin puhelimissa.

Rauhala odottaa mielenkiinnolla loppuvuotta. Hän muistuttaa, että myös Windows-ohjelmistosta vastaavalla Microsoftilla on siirtymävaihe käynnissä.

- Tullaan näkemään Windows-tabletteja, uuden sukupolven Windows-puhelimia. Mikä niiden kilpailukyky on, pystyvätkö nämä haastamaan Samsungin ja Applen?

Rauhala muistuttaa Nokian vihjaisseen, että hinnoittelulla pyritään ainakin hidastamaan markkinaosuusmenetystä ennen kuin Windows-puhelimet tulevat tarpeeksi halvoiksi.

Lähteet: Yle Uutiset