Helsinki kestitsee jälleen sorsiaan

Talvipakkasten myötä Helsingin vesilintujen ruoka-apajat ovat ehtyneet. Kaupunki on aloittanut talviruokinnan Tokoinrannassa ja Viikin entisellä jätevesialtaalla.

eläinten ruokinta
YLE / Jouni Koutonen

Rantavedet ovat nyt jo jäätyneet, joten tänne talvehtimaan jääneiden lintujen mahdollisuudet hakea luontaista ravintoa ovat heikentyneet.

Molemmissa kaupungin talviruokintapaikassa paikoissa on erityiset ruokintalautat, joille pakkaskautena tuodaan Haltialan tilalta viljaa.

Ruokinta-automaatit täytetään kaksi kertaa viikossa tai tarvittaessa useamminkin kovien pakkasten aikana. Ruokintalauttojen erikoisrakenteen ansiosta linnunruoka ei pääse sotkemaan ympäristöä eikä esimerkiksi rottien saaliiksi.

Tokoinrannan ruokintapaikan yhteydessä myös asukkaat voivat ruokkia sorsia suoraan veteen. Viikin vanha puhdistamoallas ei ole yleisölle avoin, mutta sitä voi tarkkailla Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelle vievältä ulkoilutieltä.

Tokoinrannassa on lintujen talviruokinnan periaatteista kertova opastaulu, jossa on myös kuvia Eläintarhanlahdella talviaikana tavattavista vesilintulajeista.

Lintujen ruokinta on kielletty monin paikoin

Kaupungin asettamat ruokintakiellot perustuvat siihen, että ruokinta on monin paikoin aiheuttanut siivottomuutta ja pahentanut rottaongelmaa.

Monet taloyhtiöt puolestaan ovat usein kieltäneet ruokinnan alueellaan pihojen ja parvekkeiden likaantumisen vuoksi.

Lintujen ruokinta on ympäri vuoden kielletty ympäristöterveyspäällikön antaman kiellon perusteella Helsingissä kaikkiaan 67 paikassa, esimerkiksi kaikilla toreilla ja eräissä puistoissa.

Kielto perustuu terveydensuojelulakiin.

Leivän sijasta siemeniä, pähkinöitä ja talia

Sopivaa ravintoa linnuille ovat erilaiset siemenet ja pähkinät sekä tali tai muu kova rasva.

Lintuja ei pidä ruokkia kinkunrasvalla, ihmisen ruoantähteillä, vettyneillä kaurahiutaleilla, eikä millään mikä on homeista, maustettua tai erityisen suolaista.

Leivän tai leivänmurujen tarjoamista lintulaudalla kannattaa välttää, koska leipä vain täyttää vatsat, mutta ei ole linnuille kovin ravitsevaa.

On erittäin tärkeää linnuille itselleen, että ruokintapaikka pidetään puhtaana. Tärkein ja helpoin keino huolehtia lintujen terveydestä on käyttää ruokinta-automaattia, jossa linnut eivät pääse ulostamaan ruoan joukkoon.

Urho Kekkosen muistoallas ulosteen uhrina

Rakennusvirasto pyytää kaupunkilaisia välttämään lintujen ruokkimista Urho Kekkosen monumentin läheisyydessä Hakasalmen puistossa. Monumenttiin kuuluva vesiallas houkuttelee muutoinkin varsinkin sorsalintuja puoleensa ja ruokinnan seurauksena sorsien ulosteet tukkivat altaan suodattimet ja putkistot.

Lähteet: YLE Helsinki