Mainonnan ostaminen ulkomailta yleistä

Joka neljäs mainostaja käyttää ulkomaista mainostoimistoa. Niistä, jotka eivät vielä käytä, puolet on kiinnostuneita ostamaan mainososaamista ulkomailta.

talous

Mainostajien liiton tutkimuksen mukaan kilpailu suomalaisten mainostajien euroista kiristyy. Halukkuus käyttää ulkomaista mainostoimistoa on laajaa.

´Mainostajien liitto tutki nyt ensimmäistä kertaa, kuinka yleistä ulkomailla tehty mainonta on. Sitä kysely ei kuitenkaan kerro, kuinka suuri osa suomalaisten mainostajien euroista menee ulkomaisille toimistoille.

Mainostoimistojen tuntihinnat ovat laskeneet edellisvuodesta vain hieman. Copywriterin ja AD:n 130 euron tuntiveloitus on laskenut noin 120 euroon.

Valtaosa kyselyyn vastanneista eli 71 prosenttia arvelee hintojen pysyvän ennallaan tänä vuonna. Laskua hintoihin ennakoi 20 prosenttia ja nousua yhdeksän prosenttia mainostajista.

Lähteet: YLE Uutiset