EU kiristää Islantia: maksa tai jäät ulos!

Eikö pieni kansakunta ole kärsinyt jo tarpeeksi? Islanti on äärimmäisyyksien maa. Kylmän kuoren alla kuplivat kuumat lähteet, ja kansakunta on syöksynyt vauraudesta vararikkoon.

Ulkomaat
Islannin parlamentti teki päätöksen EU-hakemuksesta torstaina.Halldor Kolbeins / EPA

Lehtiä lukemalla tulee sellainen käsitys, että useimpien mielestä Islanti ansaitsee kohtalonsa: mitäs menivät ahnehtimaan, maksakoot sen mitä ovat tuhlanneet.

Jotkut kiertävät puukkoa haavassa. Islantilaisille ei anneta mitään anteeksi. Finanssiseikkailujen tappiot pitää maksaa niin kuin on luvattu, tai ovet Euroopan unioniin eivät aukene. Tämä on useimpien EU-maiden virallinen kanta.

Islantilainen kadunmies on ihmeissään. Miksi hänen pitäisi maksaa omasta pussistaan toisten tekemät virheet? Eihän hänellä ole sen paremmin laillista kuin moraalistakaan vastuuta huolehtia yksityisen pankin sitoumuksista. Eikä olekaan, mutta Islannin hallitus lupasi heikkona hetkenään maksaa takaisin kaiken sen, millä Englanti ja Hollanti pelastivat islantilaispankin tallettajia omissa maissaan.

Maksun aika on käsillä, mutta Islannin kansa toista mieltä. Se haluaa ja saa vielä äänestää asiasta. EU-jäsenyys tuskin on sen kymmenen tuhannen euron arvoinen, mitä jokaiselta Islannin kansalaiselta vaaditaan nyt ylimääräisenä finanssikriisin korvauksena. Yksi sukupolvi on jo muutenkin tuomittu velkavankeuteen.

Islannin pankit rantautuivat Suomeen muutama vuosi sitten torvet soiden. Ne ostivat velaksi pörssiosakkeita, pankkeja ja pankkiiriliikkeitä. Hintoja ei paljon kyselty. Raha oli halpaa, kauppa kävi ja rahaviikingit valtasivat maailman finanssikeskuksia. Tampereen kokoinen kansakunta näytti muille vaurastumisen mallia.

Landsbanki, Glitnir ja Kaupthing ostivat itselleen asiakkaita. Ne maksoivat talletuksista enemmän kuin muut. Rahaa oli tarjolla rajattomasti, mutta kun finanssikriisi iski, talletuksista tuli ainoa henkireikä. Rahasta oli lopulta pakko maksaa enemmän kuin muut.

Nyt jo eläköitynyt pankinjohtaja Markku Pohjola epäili Nordean asiakaslehdessä vuoden 2007 lopulla, että huippukorkeat korkotarjoukset kertoivat islantilaisten vaikeuksista. Rivien välistä saattoi lukea, että hän varoitti tallettajia luottamasta islantilaisiin. Viikinkipankkien perusta huojui, mutta sitä ei uskottu.

Englannissa ja Hollannissa Lansdbankin perustama Icesave toimi kuin Glitnir ja Kaupthing Suomessa. Se houkutteli asiakkaita huipputuottoisilla määräaikaistalletuksilla. Pankki ei kuulunut sen paremmin Englannin kuin Hollannin talletussuojajärjestelmään, eikä suojan perään kukaan kysynytkään. Tuotto kiinnosti, riskit eivät.

Kun lainahanat finanssikriisin myötä lopulta sulkeutuivat, islantilaiset pankit ajautuivat velkoineen vararikkoon. Islannin talletussuoja ei riittänyt kattamaan ulkomailla toimineiden pankkien talletuksia. Englanti ja Hollanti pelastivat itse omat Icesave-asiakkaansa ja saivat puristettua Islannilta lupauksen korvausten takaisinmaksusta.

Kymmenen tuhatta euroa, jokaiselta islantilaiselta vauvasta vaariin, on iso summa. Viisihenkinen perhe joutuisi maksamaan 50 000 euroa. Ja kenelle? Joillekin keinottelijoille, jotka riskejä kaihtamatta juoksivat vain parhaiden korkotarjouksen perässä. Onko islantilaisten vika, jos Englannin ja Hollannin pankkivalvojat eivät pysty pitämään markkinoitaan kurissa? Eivätkä pystykään.

Erityisesti Englanti tunnettiin finanssikrisiin asti kiivaana itsesääntelyn ja kevyen viranomaisvalvonnan kannattajana. Tällä politiikalla se on pystynyt pitämään Lontoon maailman finanssikeskuksena. Siellä on saanut temmeltää vapaasti. Nyt brittihallitus yrittää laittaa muutkin maksamaan omista virheistään.

Jos Islanti saisi talletusvelkansa anteeksi, jokainen britti maksaisi siitä vain 50 euroa. Se on aika paljon vähemmän kuin kymmenen tuhatta euroa. Islannilta vaaditaan jotain sellaista, mihin mikään muu maa tuskin ryhtyisi. Vaikea kuvitella, että britit lähtisivät vapaaehtoisesti pelastamaan saksalaisia, ranskalaisia tai puolalaisia tallettajia, jos joku suurista brittipankeista kaatuisi. Oma kukkaro on aina sydäntä lähinnä.

Ja mikä siinä velkojen anteeksiannossa on niin vaikeaa? Venäjä on saanut anteeksi paljon isompiakin velkoja. Ja Argentiina, Meksiko ja monet muut.

EU kohtelee Islantia kuin koulukiusattua, eikä peiliin haluta katsoa. Joku voisi vaikka kysyä, miksi Euroopan keskuspankki jatkoi islantilaispankkien rahoittamista miljardeilla euroilla vielä silloin, kun vaaran merkit olivat jo näkyvissä?

Lähteet: Jouko Marttila, Ykkösaamun kolumnisti 12.1.2010