1. yle.fi
  2. Uutiset

Oikeudenkäynti teinin sieppauksesta käynnistyi Espoossa

Espoon käräjäoikeudessa alkoi torstaina puoliltapäivin erittäin poikkeuksellinen oikeudenkäynti. Kaikkiaan seitsemän nuorta aikuista on syytettyinä osallisuudesta 14-vuotiaan pojan sieppaamiseen ja pahoinpitelyyn lokakuussa.

Kotimaan uutiset
Espoon oikeustalo
Juha Kivioja / Yle

Tapahtumat saivat alkunsa lokakuussa kauppakeskus Sellon edustalla. Pojalle oli tullut sanaharkkaa tuntemattoman pariskunnan kanssa. Kiistelyn jälkeen pariskunnan epäillään kutsuneen paikalle tuttaviaan, joiden avulla heidän epäillään kaapanneen pojan autoonsa, ajeluttaneen häntä ympäri Espoota ja pahoinpidelleen eri tavoin.

Syyttäjän mukaan poika oli lopuksi viety Viherlaaksossa sijaitsevaan asuntoon, josta hän oli vapautunut vasta seuraavana aamuna. Poika sai pahoinpitelystä vakavia vammoja ja hänen omaisuuttaan ryöstettiin.

Syyttäjä haluaa päätekijöille pitkät tuomiot

Tapahtumiin osallistui kaikkiaan seitsemän nuoren aikuisen joukko, joista suurin osa on syntynyt 80-luvun lopulla.

Kahta päätekijää, 26-vuotiasta miestä ja 23-vuotiasta naista syytetään törkeästä ryöstöstä, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta. Kihlakunnansyyttäjä Markku Ahonen vaatii päätekijöille kuuden ja viiden vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia. Uhrin korvausvaatimukset nousevat Ahosen mukaan kymmeniin tuhansiin euroihin.

Ahonen kertoo, että syytteiden valmistelu erikoisesta rikosvyyhdestä oli poikkeuksellisen haastavaa kokeneellekin syyttäjälle.

– Tämä muilutusjuttu on hyvin poikkeuksellinen tapaus, olen 30 vuotta suunnilleen ollut syyttäjänä ja tämä on ensimmäinen tällainen juttu. Vaikeus oli siinä, että oli monia vakavia rikoksia, jotka limittyivät toisiinsa, kestivät kauan ja saivat koko ajan uudenlaisia sävyjä.

Pääsyytettyjen viidelle apurille syyttäjä vaatii lievempiä rangaistuksia muun muassa avunannosta, tekijäkumppanuudesta ja törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Toista jutun päätekijöistä ja yhtä apuria syytettiin torstaina Espoon käräjäoikeudessa myös ryöstöstä, joka ei liittynyt sieppaustapaukseen.

Jutun käsittely jatkuu käräjäoikeudessa ainakin perjantaihin. Tuomio julistettaneen tammikuun lopulla.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi