1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hatut

Pipokisassa mielikuvitus on pääasia

Jämsän Hallissa majaansa pitävä Emppis ry järjestää kaikille avoimen pipokilpailun. Yhdistys kokoaa pipoista näyttelyn ja yleisö pääsee valitsemaan parhaat pipot.

hatut
Bambulangasta syntyy raidallinen pipo.YLE /Kalle Heikkinen

Hyvä pipo lämmittää ja on käyttäjälleen mieluinen. Pipontekotaitoisia ovat nykyään myös monet nuoret ja pojilla pysyy virkkuukoukku hyppysissä siinä missä mummoillakin.

-Kun oli nämä kovat pakkaset, niin me saatiin idea järjestää pipokisa. Ja ollaan mainostettu, että tässä ei ole iästä eikä taidoista kyse, vaan kaikenlaiset pipot on mukava saada näytille. Kisaan kelpaavat erilaisista materiaaleista tehdyt päähineet, ei tarvitse olla virkattuja tai kudottuja, kertoo Emppis ry:n toiminnanjohtaja Maarit Salonen.

Parhaat pipot palkitaan

Salosen mukaan pipointoa on ollut jo ensimmäisen kisaviikon aikana niin, että häneltä on tiedusteltu, montako pipoa saa kisaan tuoda.

-Niin monta kun vaan haluaa tuoda, eikä niiden tarvitse olla uusia. Voi kaivaa varastosta vaikka kauan aikaa sitten tehdyn pipon. Ja pojat ja miehet, tuokaa tekin tänne taidonnäytteenne, kannustaa Maarit Salonen.

Emppiksen toimipisteeseen Halliin kootaan pipoista näyttely ja päähineet pistetään paremmuusjärjestykseen yleisöäänestyksen perusteella. Kolme parasta palkitaan, mutta Maarit Salonen ei vielä palkintoja paljasta. Pipokisan tulokset julkistetaan 23. maaliskuuta.

Emppis ry on toiminut kaksitoista vuotta lähinnä Kuoreveden alueella. Yhdistyksen toiminnassa pääpaino on kotona asumisen tukeminen ja kohderyhmänä ovat eri ikäiset ihmiset lapsiperheistä vanhuksiin. Emppis järjestää toimintaa kodeissa, kylillä ja omassa toimipisteessään.

Lähteet: YLE Keski-Suomi

Lue seuraavaksi