Hyppää sisältöön

Intendentti hurmaantui Kouvolan matkakeskuksesta

Museovirasto aikoo lisätä Kouvolan matkakeskuksen valtakunnallisesti arvokkaiden rakennettujen ympäristöjen luetteloon. Luetteloon ovat jo päässeet Vekaranjärven varuskunta ja Kouvolan hallintokeskus esimerkkeinä betonirakentamisesta.

Kouvolan matkakeskus Kuva: YLE Kymenlaakso

Museovirasto haluaa arvokkaiden rakennettujen ympäristöjen luetteloon lisää sodan jälkeen suunniteltuja ympäristöjä.

- Luettelon keskeneräisyys näkyy siinä, että listalta puuttuu vielä lähes kokonaan Suomen itsenäisyyden ja modernin ajan rakentaminen, sanoo Museoviraston restaurointiosaston intendentti Tommi Lindh.

Listan täydentäminen ei ole helppoa.

- Tehtävä on tärkeä, mutta samalla haastava. 1 300 000 rakennuksen joukosta pitäisi löytää keskeiset juonteet ja juuri ne rakennetut ympäristöt, jotka haluamme säilyttää tuleville sukupolville.

Intendenttii Tommi Lindh niputtaisi Kouvolan matkakeskuksen kokonaisuuteen alueen vanhalta virastotalolta aina Pohjola-talolle asti.

Aseman kellon alla on perinteinen treffipaikka

Kouvolan matkakeskukseen kuuluva Kouvolan rautatieasema rakennettiin vuonna 1960. Asema on lähes alkuperäisessä kuosissaan ja kouvolalaisten perinteinen treffipaikka aseman kellon alla on entisensä.

- 50-vuotisjuhlia ei toistaiseksi ole suunnitteilla, kertoo itsekin aseman hallintosiivessä työskentelevä VR:n tiedottaja Ulla-Maija Mansikka.

- Itse asiassa parhaillaan menossa oleva remontti on ensimmäinen suuri muutos sitten rakentamisvuoden. Asemalaituriremontin yhteydessä rakennetaan mm. paljon toivottu hissi. Hissillä pääsee tulevaisuudessa asemahalliin ja kaikille laitureille.

Asemalaiturin katokset uusitaan, mutta Museoviraston vaatimuksesta samanlaisiksi kuin alkuperäiset olivat.

- Kieltämättä ensi yllätyimme, kun emme saaneetkaan moderneja katoksia. Nämä vanhanmalliset katokset eivät ole kovin käytännöllisiä, ne eivät esim. suojaa kovin hyvin tuulelta.

- Voi olla, että me kouvolalaiset emme osaa arvostaa matkakeskusta ja sen ympäristöä yhtä ainutlaatuisena kuin Museovirasto. Toisaalta tähän on myös niin tottunut. Tämä on normaali työympäristö, ehkä hieman persoonattomaksi ja kolkoksikin koettu , Ulla-Maija Mansikka sanoo.

- Mutta kyllä minä olen täällä ihan hyvin viihtynyt jo useita vuosikymmeniä. Asema on keskeisellä paikalla. Tästä on lyhyt matka kaupungin keskustaan ja helppo lähteä junalla eri puolille Suomea. Ei minulla mitään valittamista ole, kehuu Ulla-Maija Mansikka.

.
.