Keski-ikäiset naiset vaikenevat viinanjuonnistaan

Viinanjuonnin vähentäminen nousee näkyvästi esiin televisiossa tänä vuonna. YLE aloittaa tänään perjantaina tosi-tv-sarjan Lupaus, jossa tavalliset suomalaiset yrittävät olla viisi viikkoa ilman viinaa. Sarjan asiantuntijalääkärin mukaan suomalaista kulttuuria kuvaa se, että keski-ikäisiä naisia oli vaikea saada puhumaan juomatavoistaan.

Kotimaa
Neljä naista nostamassa maljoja
YLE

Sarjan tekijät etsivät esiintyjiksi tavallisia työssäkäyviä suomalaisia, jotka ovat lääketieteellisessä mielessä alkoholin suurkuluttajia. Sarjaan saatiin mukaan nuoria aikuisia suoraan kadulta, mutta ihmisten houkutteleminen televisioon ei ollut helppoa.

- Hankalimpia olivat keski-ikäiset naiset. Varmaan se kuvastaa kulttuuria ja alkoholiongelmasta puhumista, sarjan asiantuntija, päihdelääkäri Juha Kemppinen sanoi YLEn Aamu-tv:n keskustelussa perjantaina.

Ohjelmapäällikkö Ari Ylä-Anttila TV1:n faktaohjelmista ihmettelee, miksi umpikännissä örveltävää miestä voidaan toisaalta pitää suurena kansansankarina. Ylä-Anttila kummastelee ajattelua, jossa ryyppäämistä ihaillaan systeemin vastustamisena, ja siitä nautitaan, kun toinen munaa itsensä.

- Minusta se on käsittämätöntä. Siinä ei ole mitään hienoa, Ylä-Anttila puuskahti Aamu-tv:n keskustelussa.

Viinanjuontia kaunistellaan

Kemppisen mukaan Lupaus-sarjan tavoitteena on, että suomalaiset voisivat keskustella valehtelematta siitä, kuinka paljon he käyttävät alkoholia. Lääkärin kokemus on, että juomisesta puhuminen on suomalaisille hankalaa, koska ihmiset haluavat tehdä pesäeron alkoholisteihin.

- Lääkäreillä on vitsi, että jos potilaan kertoman alkoholinkulutuksen kertoo 3-7:llä, ollaan oikeissa luvuissa, sanoo Kemppinen.

Viina on tänä vuonna näkyvästi esillä televisiossa, sillä YLE TV1 on ottanut alkoholin tämän vuoden teemaksi. Kanava käy viinan kirojen kimppuun perjantaina alkavan tositv-sarjan lisäksi kesällä lähettävässä keskustelusarjassa ja ensi syksynä alkavassa sarjassa Katkolla, jossa pahasti alkoholiongelmaiset ihmiset lähtevät katkaisuhoitoon.

Ohjelmapäällikkö Ylä-Anttila sanoo, että tärkein tavoite on kysyä, miksi alkoholi on suomalaisessa yhteiskunnassa niin suuri asia. Hän korostaa, että tarkoituksena ei ole moralisoida.

Lähteet: YLE Uutiset