1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kuolleiden hautaamisella kiire Haitissa

Haitin maanjäristyksen uhrien auttamisen lisäksi kuolleiden hautaamisella on kiire, sanoo Luterilaisen maailmanliiton Haitin-ohjelman johtaja Sylvia Raulo Port-au-Princestä.

Kuva: Orlando Barria / EPA

Raulon mukaan Haitissa on aloitettu suurten joukkohautojen kaivaminen. Hautojen kaivamisella on kiire suurten tautiepidemioiden välttämiseksi. Toinen tärkeä asia on ruuan ja veden järjestäminen.

- Tänään on aloitettu ruokajakelu kolmessa paikassa ja se kuulemma sujunut kohtuullisen hyvin, sanoo Raulo.

- Tänne on tullut paljon vesihenkilökuntaa. Suomestakin Kirkon Ulkomaanapu on toimittamassa vedenpuhdistuslaitteita samoin kuin Norjasta.

Raulon mukaan Haitin hallitus on ilmoittanut selkeästi toiveen, että suurin osa ihmisistä lähtee pois kaupungista. Asukkaita rohkaistaan lähtemään toistaiseksi takaisin maaseudulle perheisiinsä ja osalle järjestetään isoja leirialueita kaupungin ulkopuolelle. Raivaustyöt Port-au-Princessä saadaan paremmin alkuun, kun ihmisiä on paikalla vähemmän.

Raulon mukaan tilanne Port-au-Princessä on yllättävän rauhallinen. Monet kadut suljetaan yöksi, kun ihmiset asettuvat nukkumaan kaduille. Jälkijäristykset ovat ajaneet osaltaan ihmisiä ulos rakennuksista.