Pelialan osaajat revitään käsistä

Peliteollisuuden osaajista on huutava pula. Ala työllistää tällä hetkellä noin 1 500 henkilöä. Uusia ohjelmoijia ja graafikoita tarvitaan Peliteollisuuden etujärjestön arvion mukaan parisataa pelkästään tänä vuonna. Aalto-yliopisto on vastannut huutoon muun muassa perustamalla tietokonepeliprofessuurin.

pelit
Henkilö pelaa kännykällä.
Yle

Professori Perttu Hämäläinen on itse työskennellyt pitkään pelialan yrityksessä ja tuntee työvoimapulan hyvin.

- Meidänkin firmastamme on ryöstetty työntekijöitä jarjettömillä palkkatarjouksilla. Se on melkein sotaa. Mutta ei sitä voi pelkäksi hypeksi kutsua, kun ne pelit oikeasti myyvät, Hämäläinen toteaa.

Hänen mukaansa Aallostakin on jo lähtenyt nousukiitoon uusia pelialan menestystarinoita.

- Pelit ovat nyt taloudellisesti merkittävin kulttuuriviennin ala ja 99 prosenttia liikevaihdosta tulee kansainvälisestä viennistä. Aika pienillä näytöillä ovat firmat saaneet sijoitusrahaa ja varmasti osa niistä ei tule lunastamaan lupauksiaan, mutta se kuuluu pelin henkeen ja kyllä sijoittajat tietävät riskit.

Hämäläisen mukaan Aallon rooli on kasvattaa monipuolisia osaajia.

- Mielestäni pelisuunnittelijoiden on osattava ohjelmoida sen verran, että he pystyvät itse tekemään prototyyppejä. Ajan säästäminen ja riippuvuuksien varominen on tässä työssä tärkeää. Myös artistien on osattava ohjelmointia, sillä se vaikuttaa siihen kuinka tuoretta uutta lookkia he pystyvät luomaan.

Aalto-yliopistolla järjestetään tänään torstaina mittava pelialan rekrytointitapahtuma.

Lähteet: Yle Helsinki