1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

HK:n Seikulle potkut

HK-Scanin hallitus on vapauttanut yhtiön toimitusjohtajan Kai Seikun hänen tehtävistään. Vasta 2005 lähtien HK:ta vetänyt Seikku jättää tehtävänsä heti.

talous
HKScanin eroava toimitusjohtaja Kai Seikku
HKScan

- Sain siis potkut. Eli omistaja käytti omistajalle kuuluvaa omistajavaltaa ja irtisanoi työsopimuksen, Seikku kertoi YLE Uutisille.

Myös yhtiön tiedotteen sanamuoto viittaa Seikun saaneen potkut. HK-Scanin hallituksen puheenjohtaja Markku Aalto ei halua kommentoida Seikun lähtöä. Hän sanoi kuitenkin YLE Uutisille, että "tiedotteen teksti on selvä".

Aallon mukaan HK:n tuloskehitys on kääntynyt parempaan suuntaan, mutta ei ole vieläkään tyydyttävä.

Potkut tulivat yllätyksenä Seikulle. Luottamus omistajien kanssa on tähän hetkeen asti hänen mukaansa ollut hyvä ja yhteistyö sujunut mallikkaasti. Seikku ei tiedä, tai ainakaan kerro, varsinaista syytä erottamiselleen.

- Prosessista minä tiedän ainoastaan lopputuleman eli sen, että tämä asia tuli minulle yllättäen. Sain asian tänä aamuna tietooni ja sitä ei siis edeltänyt mikään pidempi keskustelu. Harvemminhan tämäntyyppisistä asioista keskustellaan toimitusjohtajan kanssa pidemmän aikaa, Seikku kertoo.

Toimitusjohtajan erottamiseen ei tarvita irtisanomisperusteita.

Seikku ei usko potkujen syyksi yhtiön taloudellista tilaa. Yhtiön kolmas vuosineljännes esitti vakaita näkymiä tulevaisuuteen.

Seikun mukaan esimerkiksi HK:n kansainvälistämisessä on noudatettu omistajien kanssa sovittua strategiaa. Kalliiksikin moititusta Swedish Meatsin ostosta oli Seikun mukaan sovittu etukäteen omistajien kanssa.

- Asiat, jotka painoivat viime vuonna, ovat suurelta osin siirtyneet horisonttiin. Yhtiöllä on hyvät eväät jatkaa eteenpäin tässäkin tilanteessa, Seikku sanoo.

Seikun mukaan on "harmillista henkilökohtaisesta näkökulmasta" ja muiden yhtiön työntekijöiden kannalta, että myönteisen käänteen eteen tehty työ ei riittänyt omistajille.

Yhtiön hallitus käynnistää hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi. Siihen asti johdon tehtäviä hoitaa HKScan Oyj:n talousjohtaja Matti Perkonoja oman toimensa ohessa.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi