The Stooges -yhtyeen kitaristi Ron Asheton on kuollut

Punkrockin pioneeri ja The Stooges -yhtyeen kitaristi Ron Asheton on kuollut.

viihde

Asheton, 60, löydettiin kuolleena Michiganin-kodistaan tiistaina.

Asheton oli todennäköisesti kuollut jo useita päiviä aikaisemmin, eikä hänen kuolemaansa epäillä liittyvän rikosta. Ashetonin ystävä huolestui ja hälytti poliisin, kun ei ollut kuullut ystävästään useaan päivään.

The Stooges -yhtyeen laulaja Iggy Pop on verkkosivuillaan sanonut olevansa shokissa kuultuaan parhaan ystävänsä kuolemasta.

Asheton muodosti The Stooges -yhtyeen yhdessä Iggy Popin, basisti Dave Alexanderin ja veljensä, rumpali Scott Ashetonin kanssa vuonna 1967 Detroitissa. Yhtye julkaisi albumit The Stooges ja Fun House ennen kuin hajosi vuonna 1974.

Rolling Stone -lehti on sijoittanut Ashetonin sijalle 29 sadan kaikkien aikojen merkittävimmän kitaristin listalla.

Lähteet: AFP