Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta 50 vuotta

Tiedekunnan opetuksen ja sieltä valmistuneiden arkkitehtien ja diplomi-insinöörien merkitys on ollut suuri erityisesti Pohjois-Suomen kehittämisessä.

tiedekunnat
Opiskelijoita Oulun yliopiston luentosalissa.
YLE

50 vuotta täyttävästä Oulun yliopiston teknillisestä tiedekunnasta on valmistunut diplomi-insinöörejä yhteensä lähes 8000 ja arkkitehtejä lähes 900.

Tiedekunta on kouluttanut valtaosan pohjoisen Suomen teollisuuden diplomi-insinööreistä. Pohjoisessa työskentelevät arkkitehdit on koulutettu pääosin Oulussa ja heitä on sijoittunut myös muualle maahan.

Uusia lähitulevaisuuden nousevia aloja ovat terästutkimus, vuori- ja kaivannaisteollisuus, painettava elektroniikka ja Internet-tutkimus.

Opiskelijoita teknillisessä tiedekunnassa on nykyisin noin 3900. Jatko-opiskelijoita on 625. Henkilökuntaa tiedekunnassa työskentelee 745.

Teknillisen tiedekunnan toiminnan alkaessa syksyllä 1959 siihen kuuluivat arkkitehti-, rakennusinsinööri- ja teollisuusinsinööriosastot. Kone- ja sähköinsinööriosastot perustettiin vuonna 1965. Tuotantotalouden osasto perustettiin vuonna 2003. Rakentamistekniikan osasto lakkautettiin puolestaan vuonna 2001.

Lähteet: YLE Oulu