1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Laura Pausini

Laura Pausini toukokuussa Turkuhalliin

Yksi Euroopan suosituimmista naisartisteista Laura Pausini tekee keväällä kolmen konsertin vierailun Suomeen. Pausini esiintyy Turkuhallissa 18. toukokuuta.

Laura Pausini
Laura Pausini
YLE / Mika Kanerva

Tänä syksynä uuden albuminsa julkaissut Pausini esiintyy toukokuussa Tampereella, Turussa ja Helsingissä.

Turkuhallin konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 12. tammikuuta Lippupisteessä.

Edellisen kerran Pausini esiintyi Suomessa keväällä 2005, silloinkin Tampereella, Turussa ja Helsingissä.

Laura Pausini suosittu Euroopassa

Laura Pausinin ura alkoi 15 vuotta sitten San Remon laulukilpailuissa La Solitude -hitillä.

Pausinin levyjä on myyty tähän päivään mennessä yli 35 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Näiden lisäksi Pausini on palkittu kahdesti Latin Grammylla ja vuonna 2006 Grammylla. Huimaa suosiota nauttiva Laura Pausini on palkittu Suomessakin lukuisilla kultalevyillä.

Pausinin uusin levy Primavera In Anticipo julkaistiin marraskuussa. Albumin nimikkokappale on duetto helmikuussa Suomessa esiintyvän brittiläisen James Bluntin kanssa.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi