1. yle.fi
  2. Uutiset

Egyptin tulitaukoneuvotteluissa edistystä?

Israel on suhtautunut myönteisesti Kairon tulitaukoneuvotteluissa esitettyihin ehdotuksiin, kertoo Egyptin televisio. Israelin neuvottelija Amos Gilad tapasi iltapäivällä Kairossa Egyptin tiedustelupalvelun päällikön Omar Sulaimanin.

Ulkomaat

Sulaiman esitteli hänelle Hamasin hyväksymän esityksen tulitauosta.

Egyptin television lainaaman egyptiläisvirkamiehen mukaan Israel suhtautui Egyptin aloitteeseen suopeasti. Virkamiehen mukaan uusi tapaaminen on kuitenkin tarpeen, koska Israelilla oli huomautettavaa Hamasin näkemyksistä.

Israel on kiistänyt tehneensä minkäänlaista päätöstä tulitaukoesityksestä. Hallituksen edustajan mukaan asiaa käsitellään, kun neuvottelija Gilad palaa Israeliin.

Neuvotteluja lähellä olevien läntisten ja YK-diplomaattien mukaan Israel ja Hamas ovat yksityiskohdissa edelleen kaukana toisistaan. Eripuraa on ollut muun muassa siitä, kauanko tulitauko kestäisi ja kuinka nopeasti Israelin pitää vetää joukkonsa ja avata Gazan rajanylitysasemat.

Egyptiläisdiplomaatit kertoivat keskiviikkona, että Hamas on hyväksynyt Egyptin tulitaukoesityksen. Hamasin edustajien mukaan järjestö ei ole torjunut esityksen pääpiirteitä.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas uskoo, että lähitunnit ovat ratkaisevia tulitauon kannalta. Abbas neuvotteli Saksan ulkoministerin Frank-Walter Steinmeierin kanssa Ramallahissa Länsirannalla.

Israel sanoi torstaina, että Yhdysvallat ovat luvanneet sille apua Hamasin asesalakuljetuksen estämiseksi, jos tulitauko saadaan aikaan.

Arabimaat koolla Riadissa

Gazan tilannetta puidaan Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa, jossa Persianlahden maiden johtavat ovat koolla. Riadin kokouksen tarkoitus lienee ehtiä ennen Qatarin Dohaan perjantaiksi koolle kutsuttua kokousta.

Egypti ja Saudi-Arabia ovat kieltäytyneet osallistumasta Qatarin kokoukseen, koska ne katsovat, että Gaza-keskustelut voivat odottaa ensi viikolle arabimaiden talouskokoukseen Kuwaitissa.

Kiista kokouksen ajankohdasta heijastaa arabimaiden jakautumista suhteessa Hamasiin. Qatar ja Syyria suhtautuvat järjestöön Egyptiä ja Saudi-Arabiaa myönteisemmin.

New Yorkissa on puolestaan alkanut YK:n yleiskokouksen hätäistunto, jossa käsitellään Gazan tilannetta. Israelin edustaja on yrittänyt estää istunnon vedoten siihen, ettei yleiskokous voi avata turvallisuusneuvoston jo käsittelemää aihetta.

Lähteet: AP, AFP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi