Kokkolan teiden nimet vahvistetaan piakkoin

Osa yhdistyneen Kokkolan uusista katujen ja teiden nimistä on jo otettu käyttöön. Kokkolan kaupunginhallitus vahvistaa osoitteet lähiaikoina.

tiennimet

Katujen ja teiden nimien muuttaminen aiheutti vain vähän tyytymättömyyttä Kokkolassa ja siihen liittyneissä kolmessa kunnassa. Muutaman nimenmuutoksen kanssa prosessi on vielä hieman kesken.

Muistutuksia jätettiin vain muutamia, esimerkiksi Kirkonmäellä sijaitsevan Myllytien ja Halkokarilla sijaitsevan Venevalkamantien nimistä. Jälkimmäisestä muistustus jätettiin vasta muistutusajan umpeuduttua. Kadunnimimuutosten yhteydessä postinumeroihin ei tule muutoksia.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa