Hämeenlinnan kulttuuripalkinto Riitta Jaloselle

Kirjailija Riitta Jalonen sai Hämeenlinnan kulttuuripalkinnon. Jalonen arvelee saaneensa palkinnon lastenkirjatrilogiastaan. Kulttuuripalkinto myönnettiin nyt toisen kerran.

Riitta Jalonen

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä kulttuurilla on luonteva rooli, sanoo kirjailija Riitta Jalonen.

Yhdeksän romaania kirjoittanut hämeenlinnalainen kirjailija palkittiin eilen Hämeenlinnan kulttuuripalkinnolla. Jalonen uskoo saaneensa palkinnon nimenomaan lastenkirjatrilogiansa ansiosta. Kirjoissa pureudutaan nimenomaan siihen, miltä lapsesta tuntuu.

Riitta Jalosen mielestä kirjallisuudella ja kaikella kulttuurilla on suuri merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnissa.

Jokainen lapsi on luova, koska lapsilla ei ole mitään rajoja. Lapsen sisäinen maailma on avoin ja rajaton, huomauttaa Riitta Jalonen. Siihen kohtaan on helppo lukea kirjoja yhdessä lapsen kanssa ja keskustella vaikeustakin aiheista, Jalonen lisää.

Hämeenlinnan kulttuuripalkinto myönnettiin nyt toisen kerran. Palkinnon tarkoituksena on kohottaa Hämeenlinnan mainetta kulttuurikaupunkina ja kannustaa kulttuurin alalla toimivia henkilöitä ja yhteisöjä.

Lähteet: YLE Häme