1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Eppu Normaali esiintyy Lontoossa

Eppu Normaali esiintyy Lontoossa maaliskuussa. Bändi nähdään 11. maaliskuuta kuuluisalla 100 Clubilla.

100 Club sijaitsee aivan Lontoon keskustassa Oxford Streetilla ja sen lavalla ovat esiintyneet muun muassa Sex Pistols, The Clash, Oasis ja The Rolling Stones. Keikan järjestäjänä toimii Finnsworldwide-yhdistys ja liput tulevat myyntiin tiistaina 20. tammikuuta Lipputoimiston nettisivuilla.

Edellisen kerran Eppu Normaali on esiintynyt Britanniassa vuonna 1986, jolloin yhtye edusti Suomea EBU:n järjestämässä tilaisuudessa Liverpoolissa.

Eppu Normaalin kevät alkaa keikkailun merkeissä myös kotimaassa. Loppuvuodesta keskeytyneet Klubiotteella-keikat jatkuvat helmikuun aikana ja joitain festivaaliesiintymisiä on sovittu jo kesäksikin.