Tuntematon sotilas syö Kansallisteatterin näyttelijäreservejä

Kansallisteatterissa täysiä katsomoja kerännyt Tuntematon sotilas on haaste teatterin ohjelmasuunnittelulle. Yli vuoden ohjelmistossa pyörineessä Tuntemattomassa sotilaassa on mukana kymmenen Kansallisteatterin vakituista näyttelijää.

kulttuuri
Näyttelijöitä lavalla Kansallisteatterin Tuntematon sotilas -esityksessä
YLE

- Ensi-illan jälkeen näyttelijät, jotka olivat Tuntemattomassa, näyttelivät vain siinä. Sitten pikkuhiljaa heitä on otettu sieltä muihin näytelmiin. Ei niin, että kaikki yhtä aikaa. On yritetty varjella sitä ryhmää, koska se on haavoittuvainen. Se on rankka juttu, ja sairastuminen on helppoa, Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala sanoo.

Maria-Liisa Nevala kertoo, että Tuntemattoman sotilaan näyttelijöistä on pidetty huolta erityisen tarkkaan. Pitkä ja vaativa produktio on näyttelijälle myös uhka.

- Tässä Tuntemattomassa on oltu erityisen varovaisia. On menty ikään kuin yksilöiden kautta. Esimerkiksi ääniongelmia on ollut aika paljon ja niihin on haettu apua.

Tuntemattoman sotilaan näyttelijöiden irrottaminen johonkin toiseen produktioon on vaatinut pohdintaa. Yksi tällainen näyttelijä on Koskelaa esittävä Timo Tuominen, joka nähdään myös toisessa Kristian Smedsin ohjaamassa näytelmässä Jumala on kauneus. Niin ikään Kari Hotakaisen ja Juha Lehtolan uudessa näytelmässä Kuka kukin on nähdään kaksi sotilasta. Helmikuun lopussa ensi-iltansa saavassa produktiossa ovat mukana Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen.

Vaikka Tuntemattoman sotilaan suosio on pääjohtaja Nevalalle mieluisa asia, hän muistuttaa, että samaan aikaan jokaisella Kansallisteatterin neljästä näyttämöstä täytyy olla riittävän kiinnostavaa ohjelmistoa.

- Tuntemattomalla sotilaalla on koko ajan muilla näyttämöillä vastanäytelmiä, etteivät muut näyttämöt ole tyhjänä sinä aikana.

Kristian Smedsin ohjaaman Tuntemattoman sotilaan on nähnyt joulukuun loppuun mennessä yli 52 000 katsojaa. 700-paikkainen katsomo on ollut jokaisessa näytöksessä sataprosenttisesti täynnä.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset