1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kun solistilta loppui ääni

Kansallisoopperan solisteille tarjottu eroraha on herättänyt kohua. Päätöstä perusteltiin sillä, ettei erotarjouksen saaneille solisteille löydy rooleja tulevien vuosien ohjelmistossa. Kun taidelaitokseen palkataan vakituisia taiteilijoita, pitääkö ohjelmistoa suunnitella sitä silmälläpitäen, että kaikille on töitä? Miten työnantaja pitää huolta taiteilijoistaan? Kulutetaanko tähdet loppuun?

kulttuuri

Suomen Kansallisoopperassa on tätä nykyä 25 vakituista solistia. Joulukuussa kävi ilmi, että oopperan johto oli lähestynyt joitakin solisteja ja tarjonnut eropakettia. Taiteellisen johtajan Mikko Franckin tulevien vuosien ohjelmistossa ei ollut rooleja tietyille sopraanoille ja tenoreille.

Kohuhan siitä nousi. Mistä Suomen ainoan vakituisen ja ympärivuotisen oopperatalon laulajille löytyisi töitä. Ei ollut yllätys, ettei kukaan tarjouksen saaneista tarttunut eropakettiin. Mikko Franckin suunnittelemat lähivuoden marssittavat yleisön eteen kotimaista oopperaa, sekä uusia että klassikkoja. Sen lisäksi lavalla nähdään ainakin Verdiä, ranskalaista oopperaa sekä 1900-luvun ulkomaisia teoksia. Suunnittelun lähtökohtana on taiteellisesti korkealuokkainen tarjonta, painottaa Mikko Franck.

- Siihen kuinka paljon on vierailijoita tai omia kuukausipalkkaisia solisteja ei ole mitään matemaattista kaavaa. Teos itsessään määrittelee, minkälaisia laulajia tarvitaan. Myös kyseinen produktio määrittelee ohjauksellisesti ja visuaalisesti sen, minkä tyyppisiä henkilöitä rooleihin on syytä miehittää, Franck sanoo.

Otetaan esimerkiksi tammikuussa oopperassa pyörivä Tosca, joka tarjoaa soolotehtäviä seitsemälle laulajalle. Näitä tehtäviä laulaa kaksi talon omaa ja neljä vierailijaa, joista yksi paikkaa sairaslomalla olevaa Jyrki Anttilaa. Kaksi solistia on oopperan kuorosta.

Tuntuu oudolta, ettei nykyisille 25 vakituiselle solistille löydy rooleja, onhan ohjelmistossa vuosittain jopa 1 800 solistitehtävää. Mikä merkitys Franckille on sillä, että solistikunta tuntee toisensa ja osaa laulaa yhteen?

- Ammattilaulajan elämään kuuluu se, että ollaan joustavia ja partnerit saattavat vaihtua. Koska Kansallisoopperassa on yli 20 kuukausipalkkaista laulajaa, voi olla, että jotkut kaksi laulajaa eivät ole olleet vuosikausiin yhdessä lavalla. Jos katsotaan pelkästään teosluetteloa, niin sekään ei tarkoita sitä, että automaattisesti jollekin henkilölle sopivat roolit tulisivat juuri hänelle.

Voiko itsensä laulaa ulos talosta?

Erotarjouksen saaneiden joukossa on myös laulajia, joiden kasvot ovat kuvittaneet oopperan kausiohjelmia ja mainoksia. Voiko tähti pilata uransa laulamalla rooleja, joissa ääni joutuu liian kovalle koetukselle?

- Varsinkin nuorten laulajien kohdalla pitää muistaa vastuu siitä, että ei anna liian vaativia tai liian äänellisesti raskaita tehtäviä liian aikaisin. Työnantajalla on vastuu siinä, että annetaan ihmisten kasvaa rauhassa eikä houkutella heitä tehtäviin, jotka voisivat olla vahingollisia heidän äänilleen. Laulajan pitää katsoa läpi elämän hyvin tarkkaan, mitä on järkevä laulaa.

Millä työkunnosta sitten huolehditaan?

- Järjestämme korrepetitiota, ja meillä käy myös vierailevia laulunopettajia. Sen lisäksi ihan kuin millä muulla tahansa työpaikalla, on myös työntekijän itsensäkin vastuulla pitää huolta työkunnostaan.

Muiden alojen taiteilijoita muusikoiden vuosien saatossa hankittu turvattu asema saattaa jopa kiukuttaa. Ovatko klassisen musiikin ammattilaiset eriarvoisessa asemassa?

- Koska olen koko ikäni työskennellyt klassisen musiikin alalla, en ole ihan paras ihminen näkemään sitä muiden taiteenalueiden puolelta. Oopperatalojakin on sellaisia, joissa ei ole vakituisia solisteja lainkaan, ja sitten on taloja, joilla on iso, oma ensemble. Meillä Kansallisoopperassa on hiukan sellainen ongelma, että solistikunta on äänialoittain rakentunut aika epätasaisesti. Meillä on paljon sopraanoja ja tenoreita, kun matalia ääniä ei ole niinkään paljon. Siksi tämä on hiukan epäbalanssissa, Franck selvittää.

RSO suunnittelee ohjelmaa ja työllistämistä

Kun Radion sinfoniaorkesteri esittää ensi viikon konsertissaan uutta suomalaista musiikkia, Schumannia ja Schönbergiä, on töissä hyvin tyypillinen määrä orkesterin lähes sadasta vakituisesta soittajasta. Töissä ovat jousisoittajat muutamaa vuorottelevaa äänenjohtajaa lukuun ottamatta, kaikki puupuhaltajat sekä kahta käyrätorvea ja yhtä pasuunaa lukuun ottamatta myös kaikki vasket. Tämän lisäksi konsertissa nähdään lyömäsoittajat, pianisti ja harpun soittaja.

RSO:n ohjelmistosuunnittelussa kulkevatkin rinnan sekä taiteelliset linjaukset että soittajien työllistyminen, kertoo intendentti Tuula Sarotie.

- Molemmat aspektit ovat esillä koko ajan. Miehityspolitiikka on myös taiteellinen kysymys, koska mitä enemmän orkesterissa samat henkilöt soittavat yhdessä, sitä enemmän se ensemble hioutuu, Sarotie sanoo.

Miten RSO:n soittajan työ eroaa Kansallisoopperan laulajan tai kansallisteatterin näyttelijän työstä?

- Meillä ohjelmisto vaihtuu koko ajan. Teemme käytännössä melkein joka viikko pari eri ohjelmaa. Konsertin lisäksi teemme vielä jonkun nauhoitustyön. Tässä suhteessa orkesterityö on aika rasittavaa, toisaalta mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Taiteellisen lopputuloksen kannalta on tärkeätä, että se on tiivistä yhteistyötä orkesterissa samojen ihmisten kanssa.

Nevala: Näyttelijän henkilökohtainen tilanne täytyy huomioida

Suomen Kansallisteatterissa on nelisenkymmentä vakituista näyttelijää. Tyypillinen produktio on esimerkiksi Tuntematon sotilas, jossa näyttelee 10 vakituista ja neljä vierailijaa. Taiteellinen suunnittelu on kaiken lähtökohta, kertoo Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala.

- On vaikea tie, jos lähtee siitä, että meillä on tietynlaisia näyttelijöitä, joille pitäisi löytyä työtä. Kyllä taiteellinen suunnittelu on ensisijaista. Tietysti joskus tietää jo etukäteen, ettei jotakin kannata ruveta tekemään, koska meillä ei ole sellaisia näyttelijöitä, Nevala toteaa.

Myös Maria-Liisa Nevala on törmännyt Mikko Franckin ongelmaan. Jollekin näyttelijälle on ollut vaikeata löytää rooleja.

- Monista syistä se saattaa olla vaikeata. Jollekin on omassa näyttelemisen vaiheessaan tullut sellainen tilanne, että pitää katsoa hyvin tarkkaan, mihin hänet sijoittaa. Jollakin voi olla taas fyysistä vaivaa. Pitää jaksaa ottaa huomioon myös kunkin näyttelijän henkilökohtainen tilanne. Jos nyt ei puoleen vuoteen ole työtä, niin kyllä me varmaan löydämme työtä jo seuraavana puolena vuotena.

Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa näyttelijät ovat olleet kovalla koetuksella. Ääniongelmia on ollut paljon, ja niihin on haettu apua. Maria-Liisa Nevala tietää, että näyttelijän loppuun palaminen on mahdollista.

- Kyllä sellaista sattuu, aina ei varovaisuuskaan auta. Jos kovin hurjia tai hurjia asioita peilaavia rooleja sattuu monta peräkkäin, siinä kyllä helposti liikutaan aika ikävillä alueilla. Silloin tarvitaan suunnittelijan, mutta myös näyttelijän omaa tiedostamista.

Jos ajatellaan erilaisia taiteen osa-alueita, esimerkkitapauksena voisi olla taidemuseo, jolla olisi vakituiset taiteilijat, jotka saisivat palkkaa siitä, että he silloin tällöin pitävät näyttelyn. Klassisen musiikin puolella taas on totuttu jo vuosikymmeniä siihen, että on hyvinkin vakaat työsopimukset, jotka pitävät huolta siitä, että työntekijä saa nauttia turvatusta työpaikastaan. Millä akselilla teatteri tässä on?

- Tietenkin tällaisella teatterilla kuin Kansallisteatteri on tietty vakaus, onhan meillä noin 40 vakinaista näyttelijää. Minusta se on hyvä asia ja olen koko ajan taistellut sen puolesta, että meillä on oma ensemble. Näyttelijän työ ja teatterityö poikkeavat ehkä muista taiteen alueista siinä, että ne perustuvat valtavaan luottamukseen. Ihminen on oma instrumenttinsa. Kun hän menee lavalla, hänellä ei ole mitään muuta kuin: tässä olen minä. Se että siitä instrumentista tulee parasta, tapahtuu yleensä silloin, kun on luottamuksellinen ilmapiiri. Jos koko ajan otetaan vierailijoita, niin ihmiset joutuvat opettelemaan ensiksi toisensa ja luottamaan toisiinsa, Nevala uskoo.

- Olenkin sitä mieltä, että luottamuksen ilmapiirissä saadaan parhaat tulokset. Ja jos ajatellaan suuria teatterielämyksiä, yleensähän ne ovat syntyneet sellaisista ryhmistä ja teattereista, joissa on pitkään tehty yhdessä työtä. En näe sitä niin, että epävarmuus välttämättä tuottaa hyvää tulosta, ja että varmuus tuottaa huonoa, Nevala pohtii.

Lähteet: Katri Henriksson / Kultakuume 20.1.2009

Lue seuraavaksi