Runsas lumentulo liikenteen riesana

Pääteillä on aamulla sattunut lukuisia yhteenajoja ja tieltäsuistumisia.

tieliikenneonnettomuudet
Autot seisovat liikennevaloissa lumikinoksen vieressä.
YLE

Vantaalla Tuusulanväylällä henkilöauto törmäsi aura-autoon Ilolan liittymässä aamuyöllä.

Henkilöauton kuljettaja ja kaksi matkustajaa loukkaantuivat lievästi.

Myös Mäntsälässä sattui aamulla ennen kello kuutta onnettomuus, kun kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa toisen ohittaessa aura-autoa.

Lisäksi mm. Hämeenlinnanväylällä Keimolan kohdalla sattui aamulla kaksi onnettomuutta peräkkäin. Tie jouduttiin sulkemaan liikenteeltä.

Vihdintiellä Kehä III:n pohjoispuolella on puolestaan sattunut useita ulosajoja. Autoja on suistunut ojaan molemmin puolin tietä.

Ajokeli on edelleen huono.

Lähteet: Yle Uusimaa