Melamiiniskandaalista kuolemantuomiot Kiinassa

Kiinassa kaksi ihmistä on tuomittu kuolemaan ja useita muita vankeuteen osallisuudesta melamiiniskandaaliin, jossa ainakin kuusi lasta on kuollut ja lähes 300 000 sairastunut.

Ulkomaat
Syytetyt sekä poliiseja oikeussalissa.
Reuters-TV

Pohjois-Kiinassa Shijiazhuangissa järjestetyssä oikeudenkäynnissä kuolemantuomiot langetettiin kahdelle miehelle, joita syytettiin melamiinijauheen valmistamisesta ja sen myymisestä eteenpäin.

Elinkautiseen vankeuteen tuomittiin kolme ihmistä, muun muassa skandaalin keskiössä olleen maitotuotteita valmistavan Sanlu-yhtiön entinen johtaja Tian Wenhua.

Yhdelle ihmiselle langetettiin ehdollinen kuolemantuomio, mikä yleensä merkitsee tuomion muuttamista elinkautiseksi vankeudeksi. Kuusi syytettyä tuomittiin 5 - 15 vuodeksi vankeuteen.

Kaikkiaan on skandaalista on nostettu syyte 21 ihmistä vastaan, joista 12:lle langetettiin tuomio torstaina.

Osa perheistä tyytymättömiä tuomioihin

Oikeustalon luo oli kokoontunut uhrien omaisia ja alueella oli tiukka poliisivartio. Jotkut omaisista olivat tyytymättömiä siihen, että Sanlun entinen johtaja Tian selvisi elinkautisella rangaistuksella kuolemantuomion sijaan.

Tuomioistuin määräsi Tuanin myös maksamaan 20 miljoonan juanin eli noin 2,2 miljoonan euron sakon. Sanlunille sakkoa määrättiin lisäksi noin 5,6 miljoonaa.

Hallitus on jo aiemmin määrännyt melamiiniskandaaliin osalliset yhtiöt maksamaan sairastuneiden tai kuolleiden lasten perheille korvauksia, yhteensä noin 125 miljoonaa euroa. Sanlu-yhtiö maksoi viime viikolla ensimmäisen, 22 000 euron suuruisen korvauksen melamiinin vuoksi kuolleen lapsen vanhemmille.

Osa vanhemmista kuitenkin pitää luvattuja korvauksia liian pieninä. Yli 200 perhettä nosti viime viikolla korkeimmassa oikeudessa kanteen suurempien korvausten puolesta. Eräs oikeustalon edustalle saapunut isä kertoo, että vanhemmat aikovat matkustaa perjantaina Pekingiin esittämään vetoomuksen terveysministeriölle.

Vanhempia avustava asianajaja Li Fangping sanoo, että ainakin kaksi pariskuntaa olisi pidätetty, kun he aikoivat matkustaa oikeustalolle.

Skandaaliin sekaantui yli 20 yhtiötä

Skandaalissa melamiinia lisättiin maitojauheeseen, jotta vedellä jatketun maidon proteiinipitoisuus saatiin näyttämään todellista korkeammalta. Melamiini on kemikaali, jota käytetään muun muassa muovin valmistukseen.

Kuolemantuomion saaneista toinen, Zhang Yujun, tuomittiin melamiinia sisältäneen jauheen valmistamisesta. Hänen tuotteitaan myynyt mies tuomittiin elinkautiseen. China Daily -lehden lainaamien syyttäjien mukaan Zhang valmisti ja myi jauhetta yhteensä 600 tonnia toissa vuoden lokakuun ja viime vuoden elokuun välisenä aikana. Kuolemantuomion sai myös Geng Jinping myrkyllisen elintarvikkeen myymisestä meijeriyhtiöille.

Kiinan viranomaiset löysivät melamiinia lähes 70 maitotuotteesta, joita oli valmistanut yhteensä 22 yhtiöitä. Skandaali paljastui syyskuussa, kun Sanlun valmistamalla maitojauheella ruokitut lapset saivat munuaiskiviä.

Kiina lupaa panostaa elintarviketurvallisuuteen

Kiinan hallitus ilmoitti tuomioiden julistamisen jälkeen panostavansa paitsi maitoteollisuuden myös muun elintarviketeollisuutensa parantamiseen.

Ulkoministeriön edustaja Jiang Yu kertoi toimittajille, että huomiota kiinnitetään sekä elintarviketurvallisuuteen että elintarvikkeiden laatuun. Melamiiniskandaalin paljastuttua Kiina on jo tiukentanut sääntöjä ja valvontaa, hän sanoi.

Skandaali paitsi herätti suuttumusta Kiinassa, myös johti kiinalaisten maitotuotteiden vetämiseen markkinoilta eri puolilla maailmaa.

Lähteet: Reuters, AFP, DPA, YLE Uutiset