1. yle.fi
  2. Uutiset

Maata meren alla **

Maata meren alla on kiva tarina, joka ei kuitenkaan ihan riitä elokuvaksi asti. Jos tämä olisi kolmiosainen TV-sarja, katsoisin sitä varmaankin mielelläni kotisohvalla. Elokuvalta odotan kuitenkin vähän enemmän.

kulttuuri
Amira Khalifa ja Annika Ernst Idana ja Anitana juovat olutta pullosta. Anitaa naurattaa, Ida kummastelee.
Mark Stubbs / Silva Mysterium

Yksinkertaistaminen on usein paikallaan, silloin jos tarkoitetaan pelkistämistä. Vastakkainasettelut tässä elokuvassa ovat kuitenkin liian yksinkertaistettuja, mustavalkoisia ja naiiveja.

En ole lukenut Riikka Ala-Harjan alkuperäisteosta, mutta ainakin elokuvassa suomalaisuus on kiteytetty joksikin sellaiseksi käytösmalliksi, jota en tunnista lainkaan. Kyllä, emme ehkä taida jouhevaa small-talkia, ja kyllä, läheisyys ja koskettelu voi meistä olla vieraan tuntuista, mutta ei kai nuori, normaali suomalaistyttö voi olla ihan noin kompleksinen, epäkohtelias, törkeä ja tökerö kuin elokuvan Ida (Amira Khalifa)?

Mistä lähtien alastomuus on ollut suomalaisille lähes mahdoton asia kohdata? Mistä lähtien vieraanvaraisuus on ollut suomalaisille tuntematonta? Se on sentään hauska oivallus, että tätä nk. suomalaisuutta elokuvassa edustaa epäsuomalaisen näköinen, afrikkalaistaustainen tyttö, ilman, että asiasta tehdään suurta haloota. Kansalliset käyttäytymismallit kulkevat elokuvan mukaan kulttuurissa, eivät geeneissä. Samoin kiinnostava on äidin (Marja Packalén) ja tyttären välinen sukupolvien välinen kuilu: äiti on ollut rempseä ja avoin maailmanmatkaaja, tytär on nyhverö ja sulkeutunut inisijä.

Eniten elokuvassa ärsyttää se, miten Berliinin lukemattomat mahdollisuudet jätetään käyttämättä. Tarina olisi voinut tapahtua missä vain, kun Berliinistä ei oteta mitään irti. Eikä siellä oikeastaan tapahdu yhtään mitään.

Lähteet: Satu Linnapuomi

Lue seuraavaksi