Myllyhoito vakiintuu myös Lahteen

Uusi klinikka helpottaa päihteiden käyttäjien avopalvelutilannetta. Tampereella on toinen vastaava.

Myllyhoitoyhdistys
Mies juo tummaa olutta.
YLE/Tiina Karjalainen

Päihdehoitoa tarjoava Myllyhoitoyhdistys avaa helmikuussa klinikan Lahden keskustaan.

Liipolaan tulee lisäksi 6-paikkainen tuetun asumisen yksikkö.

Päijät-Hämeen Myllyhoitoklinikan johtaja Jouni Lehto sanoo, että avaamisen syynä on pula päihdeongelmaisten tiiviistä avohoidosta Lahden seudulla.

Katkaisuhoitoa ja laitospaikkoja on Lehdon mukaan ollut paremmin tarjolla kuin avopalveluita.

Suurin osa asiakkaista tulee kunnallisen terveydenhoiton kautta. 10-15 prosenttia hoidoista maksaa asiakas tai hänen työnantajansa.

Lahden klinikka on Orimattilassa pääpaikkaa pitävälle Myllyhoitoyhdistykselle toinen. Ensimmäinen perustettiin toissavuonna Tampereelle.

Lähteet: YLE Lahti