Radio tavoittaa viikottain lähes jokaisen suomalaisen

Radion tavoittavuus on yhä huikea. Lähes 80 prosenttia suomalaisista kuuntelee radiota joka päivä. Viikottain radio tavoittaa 95 prosenttia suomalaisista, kertoo Finnpanelin Kansallinen radiotutkimus 2008.

kulttuuri
YLE/Derrick Frilund

Eniten radiota kuunnellaan seitsemästä aamulla puoli viiteen iltapäivällä, jolloin radion ääressä on yli miljoona suomalaista. Suosituinta radion kuuntelu on kotona, töissä ja autossa.

Suomalaisten kanavauskollisuus on yhä vahvaa. Päivittäin suomalaiset kuuntelevat keskimäärin 1,5 kanavaa, viikottain 2,7:ää kanavaa. Kuunnelluin kanava oli viime vuonnakin YLE Radio Suomi, joka keräsi 38 prosenttia päivittäisistä kuunteluminuuteista.

- Radion suosio jatkuu vuodesta toiseen. Se on erityisen mielenkiintoista nykyaikana, kun tiedonvälitys ja viihdemaailma saavat koko ajan uusia muotoja, pohtii Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell.

Radion kuuntelukeinotkin ovat toki monipuolistuneet viime vuosina. Viikottain joka kymmenes suomalainen kuuntelee radiota pöytäradion lisäksi myös internetistä. Matkapuhelinta radion kuunteluun käyttää viikottain seitsemän prosenttia suomalaisista.

Kansallinen radiotutkimus on Yleisradion ja kaupallisten radioiden yhteistutkimus. Finnpanel on TNS Gallup Oy:n ja A.C. Nielsenin Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua.

Lähteet: YLE Uutiset