1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Taantumaa puree Vilnan vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina

Liettuan pääkaupungin Vilnan kulttuuripääkaupunkihanke sinnittelee suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Hankkeen budjettia on karsittu kertaalleen, ja lisää supistuksia on tulossa. Suunnitellut 900 tilaisuutta aiotaan kuitenkin toteuttaa.

Kuva: EPA/Valda Kalnina

Vilna aloitti kulttuuripääkaupunkivuotensa komeasti huikean ilotulituksen paukkeessa. Kaupungin keskusta oli yhtenä valomerenä. Kymmenet tuhannet vilnalaiset seurasivat näyttävää valo- ja musiikkispektaakkelia historiallisella Gediminaksen aukiolla

Hetken riemu on nyt vaihtunut apeisiin tunnelmiin, sillä Liettuan taloudellisen tilanteen vuoksi kulttuurikaupunkibudjettia on jouduttu kovasti karsimaan.

Kulttuurikaupunkihankkeen johtaja Elona Bajoriniene kertoo, että kuukausi sitten talousarviota pienennettiin 12 prosentilla. Nyt neuvotellaan jo lisäsupistuksista, ja poliittiset päättäjät ovat vilautelleet jopa koko hankkeen jäädyttämistä. Se ei olisi järjestäjien mukaan viisasta, sillä se näyttäisi maailmalle, ettei Vilna pysty käyttämään hyväksi sille suotua ainutlaatuista tilaisuutta.

Vilna haluaa kertoa nykyaikaisuudestaan

Keväällä ja kesällä Vilnassa on kymmeniä erilaisia tapahtumia aina katumusiikista barokkifestivaaleihin. On myös erilaisia yhteisprojekteja, jotka valmistuvat lopullisesti vasta paikan päällä.

Vilnassa nähdään myös suomalaisohjaaja Kristian Smedsin kansainvälinen surrealistinen esitys, ja kaupunkiin saapuu konsertoimaan myös Lontoon sinfoniaorkesteri. Kulttuurikaupunkitapahtuman järjestäjät haluavat esitellä nykyaikaisen Vilnan ja Liettuan, joita maailmalla ei kovin hyvin tunneta.

Taloudellisista vaikeuksista huolimatta Vilnassa aiotaan toteuttaa kaikki suunnitellut tilaisuudet, joita on yhdeksisen sataaa - ja huomattavasti pienemmällä budjetilla, kuin aikaisemmat Euroopan kulttuuripääkaupungit, muun muassa Tukholma ja Helsinki, ovat sen tehneet. Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2000.