Suomen elokuvasäätiö tyytyväinen elvytysrahaan

Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn on tyytyväinen hallituksen perjantaina julkaisemaan elvytyspakettiin. Hallitus lupasi elokuva-alalle viisi miljoonaa euroa lisätukea. Siitä kolme miljoonaa suunnataan elokuvatuotantoon. Kulttuurikohteista rahaa saa myös helsinkiläinen Svenska Teatern, jonka korjaustöihin varattiin 30 miljoonaa euroa.

kulttuuri

Krohnin mukaan elvytysrahalla pystytään tuomaan katsojien nähtäväksi entistä laajempi kirjo uusia elokuvia, uusia merkityksiä ja uusia kokemuksia. Samalla lisäraha vahvistaa merkittävästi elokuva-alan työllisyyttä koneenhoitajista käsikirjoittajiin, Krohn kiittää.

- On merkittävää, että kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on saanut koko hallituksen vakuuttuneeksi siitä, että myös kulttuuriala voi osallistua taantuman taittamiseen, Krohn iloitsee.

Hänen mukaansa summasta kolme miljoonaa käytetään tuotannon ja levityksen tukemiseen, miljoona elokuvateattereiden digitalisoinnin edistämiseen ja miljoona elokuvakulttuurin edistämiseen sekä elokuvateattereiden kunnossapito- ja muutoshankkeisiin.

Lähteet: YLE Uutiset