Kuopion sosiaali- ja terveystoimi valmistautuu henkilöstölomautuksiin

Kuopion sosiaali- ja terveystoimessa on tehty jo perusteellista valmistelutyötä henkilökuntaa uhkaavia lomautuksia varten. Tarkat suunnitelmat valmistuvat vasta sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on päättänyt lomautuksista.

lomautus

Kuopion sosiaali- ja terveystoimi odottaa yhä kaupungin päätöstä mahdollisista henkilöstölomautuksista.

Lomautuksista ei ole tarkkaa tietoa ennen kuin kaupunginhallitus ottaa asiaan kantaa. Pakkolomautukset heijastuisivat vahvasti muun muassa omalääkärijärjestelmään.

Kuopion sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Meriläisen mukaan lomautusten käytännön suunnittelu on vielä valmisteluvaiheessa. Suunnitelmat tarkentuvat kaupunginhallituksen käsiteltyä lomautukset.

Meriläinen sanoo, että käytännössä lomautuksia toteutetaan aikaisintaan kesällä. Mahdollisten henkilöstölomautusten aikana sosiaali- ja terveystoimi turvaa muun muassa päivystyksen sekä äitiysneuvolatoiminnan.

Lähteet: YLE Savo