Kimmo Pietiläinen sai Tiedetoimittaja-palkinnon

Kimmo Pietiläinen on saanut Suomen tiedetoimittajain liiton vuotuisen Tiedetoimittaja-palkinnon. Kääntäjä-kustantaja Pietiläinen palkittiin erityisesti ajankohtaisen ulkomaisen tiedekirjallisuuden tarjoamisesta suomen kielellä suomalaisille lukijoille.

kulttuuri

Palkinnon arvo on 5 000 euroa.

Pietiläinen on suomentanut useita merkittäviä tietokirjoja. Kaikkiaan noin 80 suomennetun kirjan joukossa on muun muassa Richard Dawkinsin teos Geenin itsekkyys. Lisäksi hän on suomentanut muun muassa Jared Diamondin ja Richard Feynmanin teoksia.

Vuonna 1947 Helsingissä syntynyt Pietiläinen on saanut teoreettisen fyysikon koulutuksen. Vapaana tiedetoimittajana hän on ollut vuodesta 1973. Vuodesta 1997 alkaen hän on toiminut tietokirjojen kustantajana ja kirjoittajana ja toimittajana perustamassaan tiedekustantamo Terra Cognitassa.

Lähteet: YLE Uutiset