Etsitty natsitohtori menehtyi vuosia sitten

Tohtori Kuolemana tunnettu, etsintäkuulutettu saksalainen keskitysleirilääkäri Aribert Heim on kuollut jo vuosia sitten. Saksalaisen televisioyhtiön ZDF:n mukaan Hein kuoli syöpään Kairossa elokuussa 1992. Hän oli 78-vuotias.

Ulkomaat
Tohtori Kuolemana tunnettu, etsintäkuulutettu keskitysleirilääkäri Aribert Heim
EPA

ZDF:n ja sanomalehti New York Timesin yhteisselvityksen mukaan Heim eli melkein 30 vuotta Kairossa ja esiintyi toisella nimellään Ferdinand Heimina. Hänen kerrotaan myös kääntyneen muslimiksi ennen kuolemaansa.

Heimin epäiltiin piileskelevän Etelä-Afrikassa. Viime kesänä Chilessä ja Argentiinassa käynnistettiin etsinnät natsitohtorin löytämiseksi. Häntä jäljitettiin muun muassa tyttärensä asuinpaikalta Puerto Monttista eteläisestä Chilestä.

Itävaltalaissyntyinen Heim toimi lääkärinä Mauthausenin keskitysleirillä. Hänen uskotaan olevan vastuussa satojen keskitysleirivankien kidutuksista ja kuolemista.

Muutama vuosi sitten esiin tulleiden ja YLEn A-piste -ohjelman varmistamien tietojen mukaan Heim toimi toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 SS-lääkärinä Pohjois-Suomessa, erityisesti Oulun alueella.

Yhdysvaltain joukot pidättivät Heimin vuonna 1945, mutta hänet vapautettiin kaksi vuotta myöhemmin. Heim toimi sittemmin gynekologina Länsi-Saksassa, mutta pakeni vuonna 1962, kun sai vihjeen poliisin olevan aikeissa pidättää hänet.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset