1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kiista musakännyköiden hyvitysmaksuista jatkuu

Tekijänoikeusjärjestöt ovat jälleen kärsineet tappion kiistassa musiikkikännyköiden hyvitysmaksuista. Hallitus päätti vuodenvaihteessa, että tänäkään vuonna musiikkikännyköistä tai tietokoneista ei ryhdytä perimään hyvitysmaksua, eli korvausta musiikin tai elokuvien kopioimisesta yksityiseen käyttöön. Nykyisin hyvitysmaksua maksetaan esimerkiksi tyhjistä cd- ja dvd-levyistä, digibokseista ja mp3-soittimista.

Tekijänoikeusjärjestöt pelkäävät, että kulttuurintekijöille maksettavat korvaukset vähenevät tänä vuonna kolme miljoonaa euroa n. 11:een miljoonaan euroon. Lasku johtuu siitä, että musiikkia ja elokuvia tallennetaan ja kopioidaan entistä enemmän sellaisilla laitteilla, joista hyvitysmaksua ei makseta - siis esimerkiksi kännyköillä ja tietokoneilla.

Luovan työn tekijät ja yrittäjät, Lyhty, ry:n projektinjohtaja Lauri Kaira kertoo, että Teoston teettämän tutkimuksen mukaan mp3-soittimella varustettu kännykkä on 1,6 miljoonalla suomalaisella. Heistä vajaa miljoona käyttää sitä aktiivisesti kopiointiin. Musiikkipuhelimia on jo enemmän kuin mp3-soittimia, koska lähes kaikilla uusilla kännyköillä voi kuunnella ja tallentaa musiikkia.

Elektroniikan tukkukauppiaiden toimitusjohtaja Lea Herttua puolestaan sanoo heidän tutkimustensa kertovan, että kuluttajat käyttävät matkapuhelinta pääasiassa puheluihin ja testiviesteihin. Siksi Herttuan mielestä hyvitysmaksua voi kerätä vain sellaisista alustoista ja laitteista, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on yksityinen kopiointi.

Jos kännyköille olisi määrätty hyvitysmaksu, se olisi ollut muistin kapasiteetista riippuen n. 1,5 eurosta n. 13:een euroa.

Hyvitysmaksua peritään ensisijaisesti maahantuojilta ja valmistajilta, mutta yleisesti uskotaan sen siirtyneen laitteiden hintoihin. Lyhty ry:n mielestä maksu voitaisiin laskuttaa myös erillään kertaluonteisesti suoraan laitteen ostajalta.

Vuodenvaihteessa tehty päätös yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta on voimassa tämän vuoden. Hallitus on kuitenkin väläytellyt mahdollisuutta koko järjestelmän remontoimiseen vuoden mittaan. Sekä tekijänoikeusjärjestöt että laiteteollisuus odottavat uudistusta toiveikkaina. Tekijänoikeusjärjestöt haluaisivat lisää laitteita hyvitysmaksun piiriin, ja teollisuus puolestaan lakkauttaisi koko systeemin. Elektroniikan tukkukauppiaiden toimitusjohtaja Lea Herttua ehdottaa jopa, että tekijänoikeudet korvattaisiin valtion budjetista, kuten Norjassa tehdään.