Pelastuslaitos kannattaa vanhaa paloasemaa Heinolassa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos toivoo edestakaisen vetkuttelun Heinolan paloaseman sijoituksesta loppuvan. Itä-Häme-talo paloaseman asemapaikkana on "haudattu" jo kahteen kertaan, mutta asia on taas noussut pinnalle.

Heinola

Heinolan valtuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki on Itä-Häme -lehden mukaan sanonut, että tilojen vuokraus paloasemalle Itä-Häme -talosta otetaan uudestaan esille. Talo vaihtoi vastikään omistajaa, kun Esa-konserni myi sen Orivest-nimiselle yhtiölle.

- Suunnittelua jatketaan sen pohjalta, että nykyiset tilat remontoidaan ja laajennetaan. Heinola saa suunnitelmat valmiiksi nopeastikin, sanoo Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen johtaja Jari Hyvärinen.

Hyväristä Heinolan paloaseman kunnostus- ja laajennussuunnitelmat tyydyttävät. - Niillä paloasemalle saadaan toimivat tilaratkaisut ja parhaassa tapauksessa rakentaminen voisi alkaa kesällä, jatkaa Hyvärinen.

Itä-Häme talon vuokrauksen uudelleen selvittäminen voi pahimmassa tapauksessa viivästyttää töiden aloitusta. Kaupunginvaltuusto torjui viime vuoden lopulla Itä-Häme talon oston Heinolalle, sitä ennen viime talvena se oli jo ottanut kielteisen kannan tilojen vuokrauksesta paloaseman käyttöön.