Buena Vista Social Clubin basisti kuollut

Buena Vista Social Club -ryhmästä tunnettu basisti Orlando "Cachaito" Lopez on kuollut. Lopez kuoli 76-vuotiaana kotimaassaan Kuubassa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Orlando "Cachaito" Lopez. Kuva: World Circuit

Lopezin kerrotaan kuolleen havannalaisessa sairaalassa leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Hän oli syntynyt vuonna 1933 Havannassa.

Lopez soitti kontrabassoa suositussa Buena Vista Social Club -yhtyeessä, joka nousi suureen suosioon 1990-luvun lopulla. Yhtye kasattiin eri puolilla Kuubaa asuneista iäkkäämmistä muusikoista, jotka taitoivat kuubalaisen son-musiikin salat.

Lopezin sanotaan antaneen Buena Vistalle sen sykkeen. Lopez oli kuitenkin tunnettu muusikko myös ryhmästä irrallaan, ja vuonna 2002 hän voitti debyyttilevyllään Cachaito BBC Radio 3:n maailmanmusiikkipalkinnon.

Lopez oli mukana Buena Vistan vuonna 1997 ilmestyneellä levyllä. Useat levyllä soittaneista artisteista ovat jo kuolleet. Kitaristi Compay Segundo kuoli 95-vuotiaana vuonna 2003, samoin 84-vuotias pianisti Ruben Gonzales. Laulaja Ibrahim Ferrer kuoli 78-vuotiaana vuonna 2005 ja laulaja-säveltäjä Pio Levya 88-vuotiaana viime 2006. Kitaristi Faustino Oramas menehtyi 95-vuotiaana vuonna 2007 ja rumpali Tata Guines 77-vuotiaana viime vuonna.

Buena Vista Social Club teki sonista kuuluisaa ympäri maailmaa. Ryhmä sai nimensä Havannassa sijaitsevasta Buena Vista -nimisestä vain iäkkäille ihmisille tarkoitetusta klubista.