Hervantalainen sarjakuvataiteilija ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi

5000 euron palkinnosta kilpailevat muiden muassa hervantalainen taiteilija Tiitu Takalo albumillaan Jää, ja sisällissodan tapahtumia albumissaan kuvannut Satu Lusa.

sarjakuvat

Sarjakuva-finalandian kymmenen finalistia on valittu Tampereella. Voittajan valitsee Pispalasta lähtöisin oleva näyttelijä Seela Sella.

Vuonna 2008 julkaistiin noin kahdeksankymmentä kotimaisin voimin toteutettua sarjakuva-albumia, suunnilleen saman verran kuin viime vuonna.

Vuoden 2008 Sarjakuva-Finlandia-palkinnon saajan valitsi taiteilija Jorma Uotinen. Palkinnon sai Milla Paloniemen tekemä Kiroileva Siili. Palkinto myönnetään nyt toisen kerran 27. maaliskuuta Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalin avaavan seminaarin yhteydessä.

Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle ansiokkaasta sarjakuva-albumista.

Ehdokkaaksi asetettiin yhteensä 57 sarjakuva-albumia.

Tämän vuoden finalistit valinneeseen valintalautakuntaan kuuluivat Pekka Lehtosaari, Joonas Salo, Katja Valaskivi ja Outi Vanamo.

Vuoden 2009 Sarjakuva-Finalandia finalistit:

Pertti Jarla: Fingerpori (Arktinen Banaani), Karri Laitinen: Kafkan tutti (Kreegah Bundolo), Mika Lietzén: Elegia (Asema), Satu Lusa: Rauha ja sota (omakustanne), Rami Ojares – Yrjänä Salmela: Absinth – Karma Surfers (Present Day Fantasy Comics), Ville Ranta: Kajaani (Asema), Meeri Rapi - Aapo Rapi : Meti (Arktinen Banaani), Tiitu Takalo: Jää (Suuri Kurpitsa), Katja Tukiainen: Rusina (Like).

Lähteet: YLE Tampere