1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vanhojen tanssit

Pukuloistoa ja tanssia lukioissa

Lukioissa tanssitaan perjantaina perinteisiä vanhojen tansseja. Turun Puolalanmäen lukion vanhojen tanssit aloitettiin aamupäivällä quadrillen eli katrillin askelin.

Vanhojen tanssit Puolalanmäen lukiossa vuonna 2009. Kuva: YLE / Simo Kymäläinen

Päivällä Puolalanmäen vanhojen tanssiesitystä seurasivat koululaiset, mutta illalla on vanhempien vuoro päästä seuraamaan pukuloistoa.

Lukiolainen Emma Kilpiö kertoi osallistuvansa vanhojen tansseihin jo toista kertaa.

- Se on niin kivaa ja siitä saa yhden kurssin, niin miksei osallistuisi toista kertaa. On täällä yksi discotanssikin, mutta muuten näitä perinteisiä.

- Ihan hyvin on sujunut. Parini on kyllä ollut vähän villi harjoituksissa ja käynyt jutttelemassa vähän kaikkien kanssa, toteaa Henna-Juulia Riikonen paristaan. Hän uskoo parinsa rauhoittuvan sitten tosipaikassa.

Monet lukiolaiset satsaavat satoja euroja tanssipukuunsa. Myös pukuvuokraamoiden ovet ovat käyneet ahkeraan. Ensimmäiset lukiolaiset ovat varanneet juhlapukunsa jo syksyllä.