Kokoomus ja SDP taas sanasodassa

Sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen välille on puhjennut harvinainen kiista eduskunnassa käytetyistä välihuudoista. SDP piti kokoomuksen Eero Lehden torstai-illan välihuutoa loukkaavana.

talous
Kuvassa eduskunnan suuri sali, jossa harvakseltaan kansanedustajia
YLE

Torstai-iltana elvytyslisäbudjetin lähetekeskustelussa kokoomuksen Raija Vahasalo kehui Kivenlahti-Kirkkonummi -tien korjauspäätöstä ja muisteli tien huonoa kuntoa sanoen, että väylällä on viiden vuoden aikana onnettomuuksissa kuollut kuusi ja loukkaantunut 38 henkilöä.

Demarien Matti Saarinen kommentoi Vahasalon puhetta välihuudolla: "Menee teidän piikkiinne aika paljon."

Kokoomuksen Eero Lehti tarttui puolestaan Saarisen kommenttiin vastahuudolla: "Ei haittaa, oli demareita kaikki."

"Anteeksi, kuulinko oikein", kysyi Saarinen, jolloin Lehti toisti asian.

Saarinen suuttui niin, että vaati välihuudon kirjaamista myös pöytäkirjaan. Lehden kommenttia ei kuitenkaan eduskunnan pöytäkirjoista löydy, koska virkamiehet eivät olleet kuulleet Lehden huudahdusta.

Lehti kiistää väitteen

Kokoomuksen Eero Lehti vierittää välihuutokohua demareiden niskoille. Lehden mukaan SDP:n Matti Saarinen on ymmärtänyt hänen huudahduksensa väärin.

Lehden väitetään sanoneen Kantatie 51:n onnettomuuksiin viitaten, että "ei haittaa, ne olivat demareita". Lehti kiistää tämän ja kertoo sanoneensa, että "oli siellä mukana demareitakin".

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov sanoo, että politiikassa saatetaan sanoa kovasti ja ikäänkuin huumorin varjolla.

- Mutta usein taustalla on piiloajatuksia, jotka kertovat siitä syvästä virrasta, joka ihmisen ajatusmaailmassa on. Luulen, että tämä on kuitenkin enemmän vauhtisokeutta. Sellaista teiniliittohuumoria, Filatov arvioi.

Lähteet: YLE Uutiset