Kaksi puijolaishyppääjää MM-kisoihin

Jo aiemmin kisoihin valitun Matti Hautamäen lisäksi myös Juha-Matti Ruuskanen lunasti paikan joukkueessa. MM-hiihdot Tshekin Liberecissä käynnistyvät keskiviikkona.

mäkihyppääjät

Kaksi Puijon Hiihtoseuran mäkihyppääjää lähtee edustamaan Suomea keskiviikkona alkaviin maastohiihdon MM-kisoihin Tshekin Libereciin.

Jo aikaisemmin kisoihin valitun Matti Hautamäen lisäksi myös Juha-Matti Ruuskanen valittiin illalla joukkueeseen. Ruuskaselle jää joukkueessa ainakin aluksi varamiehen rooli.

Hautamäen ja Ruuskasen lisäksi MM-kisamatkalle suomalaisista lähtevät Kalle Keituri, Ville Larinto ja Harri Olli. Hautamäki, Keituri, Larinto ja Olli matkustavat kisapaikalle torstaina. Ruuskanen liittyy joukkueeseen myöhemmin.

Normaalimäen karsinta hypätään perjantaina ja varsinainen kilpailu lauantaina.

Lähteet: YLE Savo