Lapset vastustavat Martin kirjaston sulkemista

Turun kaupungin päättäjille luovutettiin iltapäivällä vetoomus Martin kirjaston lopettamista vastaan. Vetoomuksessa on allekirjoitukset yli 500 lapselta.

kirjastot
Lotta ja Ronja Arvilommi.
Lotta (vasemmalla) ja Ronja Arvilommi lukivat lasten vetoomuksen Martin kirjaston säilyttämisen puolesta.YLE

Tilaisuudessa lapset esittivät päättäjille itse kirjoittamansa vetoomuksen. Heidän mukaansa lapsia ei ole kuunneltu asiassa lainkaan.

Vetoomuksen tuojista Lotta Arvilommi kertoi käyttävänsä Martin kirjastoa viikoittain ja lainaavansa joka kerta läjäpäin kirjoja. Kirjamäärän kuljettaminen pääkirjastosta ottaisi voimille. Myös Ronja Arvilommin mielestä Martin kirjaston sijainti lähellä kotia on tärkeää.

Vetoomuksen otti vastaan Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola (sd.).

- Sehän on tietysti herkkä paikka, lapset ovat niin tosissaan. Voi sanoa, että he ovat enemmän tosissaan kuin aikuiset. Lapsi jotenkin eri tavalla vaistoaa tämmöisiä herkkiä asioita kuin vanhempi ihminen, Mikkola sanoi Turun Radiolle.

Turun kaupunginhallitus päätti kuukausi sitten sulkea Martin ja Mikaelin kirjastot.

Lähteet: YLE Turku