Epäilty Yhdysvaltain ilmaisku Luoteis-Pakistanissa

Yhdysvaltain ilmaiskun epäillään tappaneen noin parikymmentä ihmistä Luoteis-Pakistanissa lähellä Afganistanin rajaa. Isku kohdistui taloon, jossa tiedustelulähteiden mukaan oli koolla Afganistanin ääri-islamilaisen Taliban-liikkeen jäseniä.

Ulkomaat

Silminnäkijöiden ja Pakistanin turvallisuusviranomaisten mukaan Yhdysvaltain miehittämätön lennokki tulitti ohjuksilla Bhaganin kaupungissa Kurramin heimoalueella sijaitsevaa taloa. Kyseessä on ensimmäinen tämänkaltainen isku Kurramissa. Eri uutistoimistojen tiedot uhriluvusta vaihtelevat. Uutistoimisto AP:n silminnäkijä puhuu 30 kuolleesta, kun taas AFP:n pakistanilaisen turvallisuuslähteen mukaan kuolleita on 18.

Pakistanin viranomaisten mukaan taloa käytettiin Afganistanin Taliban-liikkeen taistelijoiden asevarastona ja lepopaikkana Afganistanissa taisteleville Taliban-liikkeen jäsenille. Paikalliset Taliban-liikkeen kannattajat eristivät alueen ilmaiskun jälkeen.

Lukuisia iskuja Pakistaniin

Yhdysvallat on viime elokuusta alkaen tehnyt lukuisia ilmaiskuja Pakistaniin Afganistanin rajan läheisyyteen, jossa kerrotaan lymyävän Taliban-liikkeen ja al-Qaida-verkoston taistelijoita. Lauantaina Yhdysvaltain Etelä-Waziristanissa tekemä ilmaisku tappoi ainakin 25 lähinnä Keski-Aasiasta tullutta taistelijaa, joilla uskotaan olleen yhteyksiä al-Qaida-terroriverkostoon.

Pakistanin hallitus ja armeija ovat valittaneet, että ohjusiskut vain lietsovat kapinamielialaa Luoteis-Pakistanissa. Pakistan ei ole kuitenkaan tehnyt mitään iskujen lopettamiseksi. Pakistan on toivonut Yhdysvaltain uuden hallinnon muuttavan presidentti Bushin aikana aloitettua ilmaiskujen politiikkaa.

Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman aikana on tehty kuitenkin jo neljä iskua Pakistaniin. Pakistanin toiveiden toteutumisen puolesta ei puhu sekään, että jo vaalikampanjansa aikana Obama kertoi olevansa valmis sotilaallisen voimankäyttöön al-Qaidaa vastaan Pakistanin alueella myös ilman Pakistanin hallituksen suostumusta.

Äskettäin Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomiten puheenjohtaja Dianne Ferstein väitti, että Yhdysvaltain miehittämättömät lennokit tekevät lentojaan Pakistanissa sijaitsevista tukikohdista. Pakistanin ulkoministeri Shah Mehmood Qureshi kiisti väitteen.

Sharia-laki voimaan Swatin laaksossa

Pakistanin hallitus käy samaan aikaan rauhanneuvotteluja Luoteis-Pakistanin kapinallisten kanssa. Hallitus on myöntynyt islamistikapinallisten vaatimukseen, että Swatin laakson alueella noudatetaan ensisijaisesti islamilaista sharia-lakia.

Luoteisen rajaaamaakunnan tiedottaja kertoi Swatin islamistijohtajien kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen, että kaikki islamin vastaiset lait julistetaan mitättömiksi Swatin laaksossa ja sen naapurialueilla. Swatin alueella toimivien Taliban-liikettä kannattavien kapinallisten jyrkkä sharia-lain tulkinta vaatii muun muassa naisten koulutuksen kieltämistä.

Pakistanin hallitus toivoo rapauttavansa Afganistanin ääri-islamilaisen Taliban-liikkeen kannatusta alueella suostumalla myönnytyksiin alueen vaikutusvaltaisille islamisteille. Pakistanin toimet herättävät todennäköisesti jyrkkää arvostelua Yhdysvalloissa, joka pelkää Pakistanin hallituksen pelaavan myönnytyksillään Talibanin ja al-Qaidan pussiin.

Swatin laakson kapinalliset ovat julistaneet kymmenen päivän tulitauon hyvän tahdon elkeenä ja saattavat allekirjoittaa rauhansopimuksen hallituksen kanssa jo maanantaina. Useat aiemmat sopimukset kapinallisten kanssa ovat nopeasti murentuneet.

Lähteet: AFP, AP, DPA, Reuters