Lasten ja nuorten teatteriviikko vauhtiin Oulussa

Muun muassa afrikkalaisnuorten elämää, hip hopia ja nukketeatteria on tarjolla Oulussa tällä viikolla järjestettävällä lasten ja nuorten teatteriviikolla. Kansainväliset teatteripäivät käynnistyivät maanantaina satojen lasten ja nuorten avajaisesityksellä, ja viikon aikana tarjolla on lähes 80 teatterinäytöstä.

Ohjelmisto on suunnattu perheen pienimistä alkaen lapsille ja nuorille. Vauvateatteriesityksiäkin on kaksi.

Viikon päävieras on Suomen Kansallisooppera Pappa Bach -esityksellään.

Kansainvälisiä vieraita on Namibiasta ja Hollannista. Namibialaisen Committed Artist of Namibian esitys kertoo nuorten elämästä nyky-Afrikassa. Hollantilainen AYA tuo Ouluun Juoksuhiekkaa-tanssiesityksen, johon kuuluu hip hopia ja skeittausta.

Kansainvälisen nukketeatterijärjestön Uniman Suomen-osasto järjestää 25-vuotisjuhliensa kunniaksi nukketeatterikatselmuksen, jossa nähdään 11 esitystä.

Teatteriesitysten lisäksi teatteriviikolla on myös muuta ohjelmaa, muun muassa Lasten ja nuorten kaupunkikokous tiistaina sekä katutanssilauantai.