Mielenterveyden häiriöt yleisin kuntoutuksen syy

Mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöitä sairastavat nousivat viime vuonna Kelan suurimmaksi kuntoutujaryhmäksi. He ohittivat lukumääräisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivät, jotka olivat vuosikymmenien ajan suurin kuntoutusryhmä. Mielenterveyskuntoutujien määrä on kasvanut rajusti tällä vuosikymmenellä.

Kotimaa

Mieleneterveyden häiriöiden vuoksi kuntoutusta sai viime vuonna 28 500 ihmistä. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi kuntoutettuja oli 28 370.

Kansanterveyslaitoksen mukaan mielenterveyskuntoutujien määrä kasvoi vuosina 2000 - 2008 peräti 75 prosenttia, kun kaikkien kuntoutujen määrä on kasvanut vain 4,7 prosenttia.

Kaikkiaan Kelan kuntoutusta sai viime vuonna 86 300 henkilöä, mikä on hieman vähemmän kuin toissa vuonna. Kuntoutusrahaa sai 58 100 henkeä.

Kuntoutujia oli suhteellisesti eniten Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa. Vähiten kuntoutujia oli Ahvenanmaalla, Itä-Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä.

Kuntoutujat olivat keskimäärin 46-vuotiaita.

Kelan kuntoutusmenot olivat viime vuonna 300 miljoonaa euroa, mikä oli 1,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007.

Lähteet: YLE Uutiset