1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Netanjahu kokoaa Israelin hallituksen

Israelin presidentti Shimon Peres on pyytänyt oikeistopuolue Likudin johtajaa Benjamin Netanjahua muodostamaan maan seuraavan hallituksen. Netanjahu sanoo haluavansa koota kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, jossa olisi mukana myös keskustalainen Kadima-puolue. Kadiman johtaja Tzipi Livni on antanut ymmärtää, että hän ei ole halukas oikeistohallitukseen.

Kuva: Yossi Zamir / EPA

Netanjahulla on nyt kuusi viikkoa aikaa koota uusi hallitus.

Netanjahu sanoi tehtävän saatuaan, että hän haluaa muodostaa hallituksen, jossa olisi mukana Kadiman lisäksi myös vasemmistolainen Työväenpuolue. Tzipi Livni ilmoitti eilen, että hän jää mieluummin oppositioon kuin liittyy Netanjahun johtamaan hallitukseen. Hallitusneuvotteluista odotetaan vaikeita.

Helmikuun 10. päivän vaaleissa Likud kaksinkertaisti paikkamääränsä parlamentissa Knessetissä ja sai 27 paikkaa. Kadima sai yhden paikan enemmän, 28 paikkaa.

Benjamin Netanjahu ja Tzipi Livni ovat eri linjoilla mm. suhtautumisessa neuvotteluihin palestiinalaisten kanssa. Livni kannattaa rauhanneuvotteluja ja ns. kahden valtion mallia. Netanjahu on puhunut korkeintaan taloudellisesta yhteistyöstä palestiinalaisten kanssa.