Mannerheimin kuvaukset keskeytettiin toistaiseksi

Renny Harlinin ohjaaman Mannerheim-elokuvan tuotanto on pantu jäihin. Mannerheimin kuvausten valmistelu keskeytettiin toistaiseksi elokuvan rahoitusta koskevien erimielisyyksien takia.

kulttuuri
Elokuvan lavastaja rakentaa juoksuhautaa.
Mannerheim elokuvan juoksuhautoja rakennettiin Jaamankankaalla.YLE / Janne Ahjopalo

Elokuvaa rahoittavan Liberty Productionin tanskalainen emoyhtiö Nordisk Film on sulkenut rahahanat kansainväliseen talouskriisiin vedoten. Elokuvan tuottaja Markus Selin kertoo, että elokuvan tekemisestä puuttuu nyt rahaa useamman kotimaisen elokuvan budjetin verran.

Tähän mennessä elokuvan valmisteluun on käytetty jo yli kolme miljoonaa euroa. Mannerheim-elokuvan tekijät toivovatkin hankkeen pelastajiksi kotimaisia pääomasijoittajia ja isänmaallisia tahoja.

Selinin mukaan kuvausten aloittaminen uudelleen kestää ainakin kaksi viikkoa, kun uusi rahoittaja ensin löydetään.

- Tämä on iso ja hyvä hanke, josta olisi todella sääli luopua. Sen eteen on tehty paljon hyvää työtä ja käsikirjoitus on aivan loistavassa kunnossa. Kaikki on valmiina - puvustus, lavasteet ja ajoneuvot. Paketin kasaaminen uudelleen on kallista.

Talvijaksojen kuvaaminen vaarassa

Elokuvan talvijaksojen kuvaamisen oli tarkoitus alkaa maaliskuussa Joensuussa. Nyt elokuvantekijät toivovat, että rahaa saataisiin ennen Itä-Suomen lumien sulamista.

- Meillä on enimmillään kuukauden verran aikaa aloittaa kuvaamiset. Toinen vaihtoehto on kuvata ensin kesäjaksot ja siirtää talviosien kuvaamista kahdeksalla kuukaudella.

Elokuvan ohjaaja Renny Harlin sanoo toivovansa, että tilanne on vain väliaikainen. Hän harmittelee sitä, että tuotanto menee jäihin nyt kun kaikki on valmiina kuvauksia varten ja elokuvantekijöiden yhteishenki on hyvä.

Selinin mukaan tilanne on erittäin surullinen Harlinin pitkäaikaisen haaveen kannalta.

- Vähän niin kun olisi saanut avata jäätelöpaketin, mutta ei saisikaan syödä sitä.

Tuottaja kertoo, että elokuvan jatkovaiheista kerrotaan heti kun niistä on jotain uutta sanottavaa.

Lähteet: YLE Uutiset